PUR Ihonhoito-opas

24.11.2021 | PUR toimitus

 

Kuinka ihomme toimii ja mitkä tekijät vaikuttavat toimintaan?

Iho on elimistömme suurin elin, jonka tehtävänä on suojata kehoamme ja hoitaa muun muassa lämmönsäätelyä sekä vastata tuntoaistista. Ihomme on uusiutuva elin, jonka solut uusiutuvat noin 30 vuorokauden syklissä ja tuon rytmin aikana vanha kuollut ihosolukko hilseilee ihon pinnasta pois ja korvautuu uusilla soluilla. Ihosolujen uusiutuminen ei kuitenkaan jatku loputtomasti, kuten esimerkiksi lihassolujen uusiutuminen, vaan ihosoluilla on niin sanottu Hayflickin raja, joten jokainen ihosolu voi uusiutua noin 60 kertaa.

Ihosolujen lisäksi ihomme toimintaan vaikuttavat ihollamme elävät mikrobit, jotka tekevät yhteistyötä ihosolujen kanssa sekä kommunikoivat verenkierron ja keskushermoston välityksellä elimistömme muilla alueilla elävien mikrobien kanssa. Kaikki, mitä elimistössämme tapahtuu, vaikuttaa myös ihoomme, joten huolehtimalla terveydestämme huolehdimme samalla myös ihosta. 

Optimaalisessa kunnossa ollessaan ihomme toimii normaalisti: tuottaa seebumia (ihon rasva) riittävästi mutta ei liikaa, tuntuu joustavalta ja kimmoisalta, ei punoita tai hilseile, eikä ärsyynny esimerkiksi saunomisesta tai muusta ulkoisesta rasituksesta. Pohjoiset vuodenaikamme aiheuttavat kuitenkin omat haasteet ihollemme, niin kuin aiheuttavat myös hormonitoiminnan muuttuminen tai kehon erilaiset rasitustilat, sekä iän mukanaan tuomat muutokset.

Löydä oma ihotyyppisi ja opi hoitamaan sitä oikein

Olemme koonneet PUR Ihonhoito-oppaaseen vinkit eri ihotyyppien hoitoon. Kattava opas sisältää vinkit ja tuotesuositukset ihon puhdistukseen, kosteuttamiseen, suojaamiseen, kuorintaan ja ihonhoidon tehostamiseen jokaisen ihotyypin näkökulmasta ja tarpeista käsin. Rentouttavia ihonhoitohetkiä!

 

 

Alla olevista kuvauksista voit tunnistaa oman ihotyyppisi. Klikkaamalla otsikosta pääset kyseisen ihotyypin hoito-oppaaseen ja tuotesuosituksiin.

Normaali iho

Normaalissa ihossa on normaalikokoiset huokoset, jotka eivät erityisesti erotu. Iho tuntuu pehmeältä koskettaessa ja sen seebumintuotanto on tasapainoista. Tällöin iho ei tunnu kiristävältä tai kuivalta eikä myöskään öljyiseltä. Normaalin ihon hoidossa on tärkeää tukea ihon omaa toimintaa ja valita sellaisia tuotteita ja hoitoja, jotka eivät muuta ihon tasapainoa.

Kuiva iho

Kuivassa ihossa on tyypillisesti hyvin pienet ihohuokoset, eikä iho tuota riittävästi ihotalia eli seebumia. Kuivaihoisille tulee yleensä helpommin ryppyjä, kuin muille ihotyypeille ja iho saattaa tuntua kiristävältä puhdistuksen jälkeen. Kuivan ihon hoidossa onkin tärkeää valita tuotteita, jotka ovat riittävän hoitavia ja aktivoivat ihon omaa seebumintuontantoa.

Sekaiho

Sekaihon ongelmana on yleensä epätasapainotila, jossa iho rasvoittuu päivän mittaan erityisesti otsasta, nenän ja leuan alueelta mutta silti tuntuu kuivalta ihon pinnasta ja poskien alueelta. Sekaihoon voi helposti tulla pieniä tukkeumia, kuten mustapäitä, koska pinnasta kuiva iho on niin “tiukka”, että rasva jää ja “kovettuu” ihohuokosiin. Sekaihoa kannattaakin hoitaa tuotteilla, jotka samanaikaisesti tasapainottavat seebumintuotantoa, pitävät ihon pinnan joustavana ja kosteuttavat.

Rasvoittuva iho

Rasvoittuvan ihon seebumin- eli rasvantuotanto on yliaktiivista ja iho alkaa kiiltää päivän mittaan. Ihoa ei kuitenkaan tällöinkään kannata lähteä kuivattamaan liian pesevillä tuotteilla, sillä seurauksena ihon rasvantuotanto voi kiihtyä entisestään. Rasvoittuvassa ihossa ihohuokoset ovat usein hieman laajentuneet ja erottuvat selvästi. Poiketen sekaihosta, rasvoittuva iho on yleensä rasvainen/öljyinen kauttaaltaan. Myös rasvoittuvaan ihoon tulee herkästi epäpuhtauksia ja joskus yksittäisiä finnejä. Tasapainottavat ja riittävän kosteuttavat mutta kevyet tuotteet tukevat rasvoittuvaa ihoa parhaiten.

Herkkä iho

Herkkä iho ei sinänsä ole ihotyyppi, vaan monenlaiset ihot voivat olla herkkiä olivatpa ne sitten kuivia, rasvaisia tai jotain siltä väliltä. Herkälle iholle on tyypillistä, että siinä on punoitusta ja se saattaa ärtyä joskus jopa aivan yllättäen, eikä ärtymisen syytä ole välttämättä helppo selvittää. Herkälle iholle kannattaa suosia mahdollisimman hellävaraisia ja herkälle iholle suunniteltuja tuotteita, joissa ei ole voimakkaita tuoksuja tai esimerkiksi yksittäisiä puhtaita kasviöljyjä ja kukkavesiä.

Anti-age

Ihon ikääntyminen koskettaa kaikkia ihotyyppejä ja johtuu muun muassa hormonaalisista muutoksista kehossa sekä geneettisten tekijöiden ja elintapojen vaikutuksesta. Ikääntymisen merkkejä ihossa ovat esimerkiksi juonteet, rypyt, ihon veltostuminen ja pigmenttimuutokset. Vaikka ihon tai kehon ikääntymistä ei voida estää, ikääntymismuutoksien voimakkuuteen voidaan vaikuttaa elintavoilla ja ihon säännöllisellä hoitamisella.