Biolatte Oy valmistaa vain maitohappobakteeri-, Sc. boulardii- ja entsyymituotteita. Yritys pitää tärkeänä, että tuotteisiin ei sekoiteta ylimääräisiä ”cocktaileja”, pitääkseen tuotteensa tehon mahdollisimman hyvänä. Biolatten tuotteissa käytetään ainoastaan tunnettuja mikro-organismipankkien virallisesti rekisteröityjä ja testattuja bakteerikantoja. Yritystä voidaan pitää edelläkävijänä maitohappobakteerien tuotannossa. Biolatte ei ainoastaan luo uutta teknologiaa ja uusia tuotteita, vaan heillä on uusi lähestymistapa terveyden ja sairauksien ymmärtämiseen.

Biolatte Oy:n perustaja Yves Delatte on tutkinut maitohappobakteereita ja terveyteen liittyviä asioita jo 1970-luvulta lähtien. Hänen työnsä tuloksia on julkaistu monissa maissa ja niitä ovat hyödyntäneet monet tutkijat. Yves Delatte on ollut mukana rakentamassa Euroopan tunnetuimpia probioottiyrityksiä niin Hollannissa kuin Ranskassakin. Hän on tietotaidoillaan avustanut myös yrityksien perustamista Estoniassa, Ruotsissa, Saksassa, Puolassa ja Suomessa.

Yves Delatte on suunnitellut joitain Euroopan tunnetuimmista probioottivalmisteista. Hän kehitti ensimmäisen ihmisille suunnattu probioottivalmisteen, jota testattiin vapaaehtoisilla HIV potilailla Britanniassa (1988-1989) ja syöpäpotilailla Ranskassa (1994). Biolatte Oy valmistaa maitohappobakteeri-, Sc. boulardii- ja entsyymituotteita. Biolatten logo on Arachne (hämähäkki), joka on mytologian vanhin symboli, yli 6000 vuotta vanha. Se on ollut ensimmäinen terveyden ja lääketieteen symboli ja tarkoittaa myös kekseliäisyyttä ja jatkuvuutta.

Näytetään tulokset (10 kpl)

Tuotekategoria
Tuotemerkki
Terveystavoite
Hiustyyppi
Homeopatia potenssi
Ihotyyppi
Kosmetiikkatrendit
Ominaisuudet
Sertifiointi