PURin kirjahyllystä: Hyvän olon jäätelökirja
17.6.2016 | PUR toimitus
Suosittua Vanelja-blogia pitävä Virpi Mikkonen ja Tuulia-blogin takana oleva Tuulia Talvio ovat luoneet meille herkuttelijoille teoksen, jonka jälkeen herkuttelukin on hyve. Hyvän olon jäätelökirja kannustaa pyörittämään kevän ja kesän kunniaksi hyvän mielen jäätelöpalloja – sellaisia, joiden jälkeen olo on edelleen kepeä ja raikas. Vaikka ohjeista onkin jätetty sokeri, maitotuotteet ja gluteeni pois, ei herkullisuudesta kuitenkaan tarvitse lainkaan tinkiä. Hyvän olon jäätelökirja sisältää yli 80 ihanaa reseptiä kotitekoisiin jäätelöihin, jotka sisältävät vain ja ainoastaan laadukkaita, prosessoimattomia tai mahdollisimman vähän prosessoituja raaka-aineita. Jokainen resepti on toteutettavissa myös täysin vegaanisesti. Kroppasi tulee rakastumaan näihin toinen toistaan ihanampiin luomuksiin!
Kirja sisältää ohjeita niin kermaisten jäätelöiden, pikajäätelöiden, mehujäiden ja sorbettien, pirtelöiden kuin jäätelökakkujen ja -keksien valmistamiseen. Tämän lisäksi kirja sisältää monta herkullista ohjetta erilaisten lisukkeiden, kuten valkosuklaakastikkeen tai kotitekoisen granolan valmistamiseen. Valinnanvaraa siis löytyy vaikka koko kesäksi. Tiesithän muuten, että kirjan jäätelöt pystyy valmistamaan myös ilman jäätelökonetta?
Ohjeet ovat selkeitä ja jäätelön valmistamista on pohjustettu hyvillä vinkeillä heti kirjan alussa, joten onnistuminen on helppoa. Harvinaisempien lisukkeiden hankintapaikat on merkitty kirjaan, mutta suurin osa resepteistä on valmistettu raaka-aineista, jotka löytää ihan lähikaupasta.
Herkullisten hyvisreseptien lisäksi kirja hurmaa uskomattoman kauniilla ja inspiroivalla ulkomuodollaan. Hempeän pastellisen sävymaailman ja kauniiden kuvien keskellä mieli lepää. Kirjaa selaillessa iskee väistämättä valinnanvaikeus, minkä resepteistä testaisi seuraavaksi. Harvoin tulee vastaan näin kaunista teosta!
Nyt jakoon lähteekin PURin oma suosikkiresepti, joka sulattaa sydämen ja vie kielen mennessään. Herkullinen korvapuustipehmis, olkaa hyvä!
KORVAPUUSTIPEHMIS
Korvapuustiseos
1/2 dl manteleita
1/2 dl pekaanipähkinöitä
1 tl ceylon-kanelia
1/2tl jauhettua kardemummaa
5 tuoretta taatelia (kivet poistettuina)
1/2 dl vettä
Jäätelö
3 pakastettua kypsää banaania
3 rkl kookosmaitoa
1tl vaniljauutetta
Annostele mantelit, pekaanipähkinät, kaneli sekä kardemumma tehosekoittimeen ja sekoita hienoksi muruksi. Lisää yksi taateli ja soseuta. Kaavi puolet seoksesta kulhoon (seoksen tulee olla kuivaa mutta muotoiltavaa), lisää loput taatelit ja vesi tehosekoittimeen sinne jääneen seoksen sekaan ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Kaavi tämä seos toiseen kulhoon.
Pese ja kuivaa tehosekoitin. Lisää banaanit, kookosmaito ja vanilja ja sekoita pehmikseksi. Saatat joutua kaapimaan tehosekoittimen laitoja lusikalla muutaman kerran ennen kuin massa sekoittuu. Kaavi seos kulhoon notkean korvapuustiseoksen joukkoon ja hämmennä. Annostele jäätelö tarjoilukulhoihin ja ripottele pinnalle nokareita kuivemmasta seoksesta. Tarjoa ja nauti!
Virpi Mikkonen on oulaissyntyinen yrittäjä, ruokakirjailija ja reseptitaiteilija, joka pitää kansainvälisesti palkittua hyvää tekeviin ruokiin keskittynyttä Vanelja-blogia. Mikkonen on julkaissut aikaisemmin kaksi supersuosittua teosta, Kiitos hyvää sekä Kiitos hyvää pikaruokaa, joista ensimmäinen sisältää ohjeita herkkuihin ilman sokeria ja gluteenia ja jälkimmäinen terveellisiä, mutta helppoja ja nopeita reseptejä arkeen. Tuulia Talvio on ruuasta ja hyvästä olosta bloggaava yrittäjä, joogaopettaja ja täyspäiväinen foodie, jonka sivusto tuulia.co ihastuttaa kauneudellaan.