PUR-kauppa täyttää 10 vuotta!
23.8.2023 | Laura Eskola
10 vuotta kokonaisvaltaista hyvinvointia
Syyskuussa 2023 juhlimme ilolla ja ylpeydellä PUR Hyvinvointikaupan hienoa 10-vuotista taivalta. Kuluneen vuosikymmenen aikana PUR on kasvanut ja kehittynyt merkittäväksi toimijaksi terveys- ja hyvinvointialalla Suomessa. On aika pysähtyä hetkeksi muistelemaan matkan varrella saavutettuja virstanpylväitä ja kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja työntekijöitä, jotka ovat mahdollistaneet tämän upean juhlan.
Vuonna 2013 avatessaan myymälän Helsingin Kamppiin, PURin perustajilla oli vahva usko terveellisen elämäntavan ja hyvinvoinnin merkitykseen. Heidän intohimonsa näkyi heti alusta asti yrityksen valikoimassa ja palveluissa, jotka olivat tarkkaan harkittuja ja laadukkaita. Asiakaslähtöisyys ja omistautuminen hyvinvoinnin edistämiseen ovat olleet yrityksen kulmakiviä alusta saakka.
PUR Hyvinvointikauppa on panostanut vahvasti tuotteidensa laatuun ja valikoiman monipuolisuuteen. Laadukkaiden ravintolisien ja luonnonkosmetiikan lisäksi PUR on tarjonnut asiakkailleen arvokasta tietoa terveellisestä ruokavaliosta, liikunnasta ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Verkkokaupan ja fyysisen myymälän ansiosta PUR on ollut helposti saavutettavissa kaikille hyvinvoinnista kiinnostuneille ympäri Suomen. On ollut ilo nähdä, miten yhä useampi suomalainen on ottanut terveytensä omiin käsiinsä ja löytänyt PURin kautta uusia tapoja parantaa hyvinvointiaan.
Emme olisi tässä ilman omistautuneita ja ammattitaitoisia työntekijöitämme. He ovat olleet avainasemassa rakentamassa PURista paikkaa, jossa hyvinvointiin liittyvät kysymykset saavat aina ansaitsemansa vastauksen ja huomion. Työntekijöidemme intohimo ja ammattitaito ovat olleet voimavara, joka on auttanut meitä kasvamaan ja kehittymään. Tutustu ihanaan henkilökuntaamme täällä.
Juhlavuosi on loistava tilaisuus myös katsoa tulevaan. PUR Hyvinvointikauppa jatkaa pyrkimystään olla edelläkävijä terveys- ja hyvinvointialalla Suomessa. Tulevaisuudessa haluamme tarjota entistäkin laajemman ja monipuolisemman valikoiman tuotteita ja palveluita sekä tavoittaa entistä useampia suomalaisia hyvinvoinnin parissa. PUR Hyvinvointikauppa on enemmän kuin yritys, se on yhteisö, joka välittää terveydestä ja hyvinvoinnista. Tulevaisuudessa jatkamme tätä arvokasta työtä yhdessä teidän kanssanne.
Iloisin terveisin,
PUR Hyvinvointikaupan tiimi
Synttärikuukauden ohjelmaa
Koko syyskuun ajan löydät myymälästä ja verkkokaupasta huikeita tarjouksia kaikkien aikojen suosituimmista tuotteistamme. Myymälässä on myös päivittäin maistatuksia ja saat kaupanpäällisiä tehdessäsi ostoksia. Lisäksi syyskuun ensimmäisen viikon ajan myymälässä on joka päivä ohjelmaa.
- 4.9. klo 15-18 Moi Forest Forest Rain Face Mist esittely ja käsihierontaa.
- 4.9. klo 14-17 Daniela Salomaa & Kangenvesi maistatus.
- 5.9. klo 15-18 Siskokultien Johanna tekee pieniä näytehoitoja käyttäen Moi Forest öljyä.
- 6.9. klo 12-16 Rimita Green esittelemässä tuotteita.
- 7.9. Jana tekee 15min. HCA pikamittauksia 20€ koko päivän. Ajan voi varata myymälästä, puhelimitse tai sähköpostitse info@pur-kauppa.fi
- 7.9. klo 12-17 Liisa Seppälä Naturellementilta esittelee All Tigers meikkejä sekä Floramen eteerisiä öljyjä.
- 8.9. klo 12-17 Nuux huonetuoksujen esittely.
Järjestämme myös sosiaalisessa mediassa arvontoja joka viikko koko syyskuun ajan, laitathan kanavamme seurantaan:
Instagram: @pur_kauppa
Facebook: purkauppa.fi
Synttärikuukauden tarjouksia
PUR-kaupan 10 vuotissyntymäpäivän kunniaksi tarjoamme -20% alennuksen valikoimamme kaikkien aikojen suosituimmista tuotteista koko syyskuun ajan.
- Valikoima Living Nutrition fermentoituja ravintolisiä
- Planet Paleo Bone Broth Original sekä Active Collagen
- Valikoima Togetherin vegaanisia ravintolisiä
- Kiki Health herkullinen viherjauhe
- Valikoima Vitamunda liposomaalisia ravintolisiä
- Wedderspoon Manuka hunaja KF16 250g
- Dr. Reckeweg R1, R6 ja R14

- DCG Arnica Montana D30
- Pflüger solusuolat 2, 3, ja 7
- Ainsworths Emergency Spray -suihke
- Valikoima Wild Nutrition ravintolisiä
- Dr .Reckeweg Jutussin – hyvänmakuinen yskänsiirappi
- Kun ostat minkä tahansa Smile Makers lelun, saat Come Connected kondomit kaupanpäälle (arvo 9,95€)!
- Moi Forest maaginen monitoimiöljy
- Flaska Elämän kukka 0,5L ja 0,75L
- Osta Probiotic Craft astianpesuaine, saat tiskiharjan
- Osta Probiotic Craft kylpyhuoneenpuhdistusaine, saat tiskirätin
Julkaisimme myös kaksi toivottua uutuustuotetta:
- Ekologiset affirmaatio kangaskassit
- PUR kodin homeopaattisen ensiapupakkauksen, joka sisältää 12 suosituinta homeopaattista ainetta kauniissa puisessa rasiassa.
PURin tarina – mistä kaikki sai alkunsa?
PUR täyttää 10 vuotta, mutta yritys syntyi jo vuosia ennen Kampin myymälän avajaisia syyskuussa 2013. Mistä kaikki sai alkunsa?
Juuret juontavat toisen polven yrittäjän Anu Pekkosen lapsuuden korvatulehduskierteeseen, johon hänen äitinsä apteekkari Onerva Pekkonen, jatkuviin antibioottikuureihin turhautuneena, etsi apua luonnollisemmista hoitokeinoista. Näin hän tutustui homeopatiaan. Todetessaan omakohtaisesti sen tuoman avun tyttärelleen, Onerva kiinnostui aiheesta niin paljon, että opiskeli itsensä homeopaatiksi.
Vuonna 1996 hän perusti Hakaniemen apteekin yhteyteen Circlum Farmasia Oy:n, jonka lähtökohtana oli tuoda homeopaattiset valmisteet ja muut Keski-Euroopasta tunnetut luonnontuotteet paremmin suomalaisten käyttäjien ulottuville. Circlum Farmasia toimi Hakaniemen apteekin yhteydessä aina kohtalokkaaseen helmikuun yöhön vuonna 2013, jolloin apteekin tiloissa riehui tulipalo. Tuolloin Anu, joka siihen asti oli luonut omaa uraa ulkomailla, päätti lähteä äitinsä avuksi jälleenrakentamaan yritystä.
Yhteisen työn tuloksena syntyi PUR, jonka myymäläkonseptissa yhdistyy sekä Circlum Farmasian alkuperäinen visio, että Anun kiinnostus ekologisiin arvoihin ja eettiseen kuluttamiseen. Anulle tärkeää on paitsi jatkaa äitinsä missiota edistää ihmisten terveyttä, myös PURin kautta edesauttaa vastuullisempien valintojen toteutumista.
”Mielestäni on todella hienoa, että voimme omilla valinnoillamme konkreettisesti tukea sekä omaa terveyttämme, että luonnon ja ympäristön hyvinvointia ja samaan aikaan vaikuttaa yhteiskunnallisesti, suosimalla vastuullisten valmistajien tuotteita”, Anu iloitsee.
Katso alta PURin syntytarina!