10+1 vinkkiä selättää kaamos

7.11.2019 | PUR toimitus

Ensilumi laskeutui juuri maahan ja äskettäin alkanut pimeä aika sai ainakin hetkeksi vaalean, valoa tuovan hunnun ylleen. Moni saattoi myös kokea lumen ja auringonvalon tuovan helpotusta alkaneisiin kaamosoireisiin ja vetämättömään oloon.

Jaksaminen on meistä useilla koetuksella viimeistään näin marraskuun alettua. Kellojen siirryttyä eteenpäin päivä lyheni ja töistä tullessa on jo pimeää. Taivaan peittää usein päiväkausia kestävä betoniviitta, joka ei juuri päästä valoa läpi. Edessä on kaamosaika, joka laittaa kehomme ja mielemme selviytymishaasteen eteen. Kuinka jaksaa mahdollisimman virkeänä ja terveenä valon vähennyttyä ja kevään ollessa vielä monen kuukauden päässä? Listasimme sinulle kymmenen+yksi vinkkiä kuinka säilyttää keho ja mieli virkeänä talven pimeinä kuina.

Tankkaa vihreää

Vihreistä kasviksista, hedelmistä ja värikkäistä marjoista saat paljon fytoravinteita, lehtivihreää, vitamiineja ja antioksidantteja, jotka antavat virtaa ja pitävät solujesi terveydestä hyvää huolta. Pimeänä aikana voimme nauttia kesän aurinkoenergiasta kasviksien kautta, joihin se on varastoitunut yhteyttämisen ansiosta.

Voit juoda aamiaiseksi tai välipalaksi vaikkapa helpon vihersmoothien, johon saat kerralla upotettua enemmän vihreitä aineksia, kuin mitä ehkä normaalisti söisit erillisinä ruokina. Smoothiet ovat myös siitä käteviä, että ne kulkevat helposti mukana töihin tai menoihin, ja ne imeytyvät helposti ja nopeammin ruuansulatuksesta elimistön hyödynnettäväksi. Katso täältä Sanna Hiltusen luoman kaamoksen jaksamissmoothien ohje.

Myös viherjauheet ovat kiireisen pelastus – kokeile vaikkapa KIKI Health -sarjan Natures Living Superfood -viherjauhetta, joka sisältää vihanneksia, mikroleviä, suolistolle hyödyllisiä entsyymejä ja bakteereja. Toinen helppo tapa nauttia vihreää on Kiki Healthin nestemäinen klorofylli. Klorofylli eli lehtivihreä on useimpien vihreiden ruokien merkittävin ja ravitsevin osa, joka antaa niille vihreän värin. Klorofylli auttaa kasveja muuttamaan auringonvalon energiaksi ja se sisältää runsaasti erilaisia välttämättömiä ravintoaineita.

Juo vettä

Ilmojen viiletessä veden juonti ei välttämättä tunnu yhtä tarpeelliselta kuin kesäkuumalla. Tarvitsemme silti nesteytystä, jotta kehomme jaksaa poistaa kuona-aineita ja jotta energiantuotanto pysyy mahdollisimman korkealla. Nauti siis vähintään 1,5 -3 litraa vettä painostasi riippuen. Jo veden nauttimisen lisääminen voi lisätä energiatasojasi merkittävästi! Jos pelkkä vesi ei maistu, mausta sitä yrteillä, marjoilla tai sitruksilla. Myös yrttitee toimii hyvänä veden lähteenä, jos kaipaat lämmittävää juomaa. Muista nauttia vettä kahvinjuonnin yhteydessä, sillä kahvi poistaa elimistöstäsi nestettä.

Ota D-vitamiini käyttöön

Kesällä useimmat meistä saimme tankattua auringosta D-vitamiinia ihon kautta varastoihimme, mutta turvataksesi sen riittävyyden kehossa läpi talven, on suositeltavaa ottaa viimeistään nyt käyttöön hyvin imeytyvä D-vitamiinilisä. D-vitamiinista on tehty paljon tutkimuksia, ja se voi vähentää uupumusta ja parantaa yleiskuntoa ja vastustuskykyä, ja on siksi tärkeä perusvitamiini kaamosajalle. Jaksaminen pidemmällä aikavälillä voi samalla parantua. Kokeile esimerkiksi Wild Nutrition -sarjan luonnollista D-vitamiinia, joka imeytyy tehokkaasti.

Jaksaminen paranee B-vitamiineilla

Jos elämässäsi on stressiä tai koet väysymystä pimeydestä, saatat tarvita erillistä B-vitamiinilisää, sillä vuoroakausirytmin muutokset, stressi ja epäterveelliset elämäntavat kuluttavat keholle oleellisia B-vitamiinivarastoja nopeasti. B-ryhmän vitamiinit vaikuttavat mm. jaksamiseen, energia-aineenvaihduntaan ja mielialaan. Siksi moni niitä ravintolisänä nauttiva huomaakin eron jaksamisessaan ja energiatasoissaan. B-vitamiinit toimivat synergiassa keskenään, eli on hyvä ottaa jaksamisen tueksi B-vitamiinikompleksi, jossa löytyvät kaikki tärkeät b-ryhmän vitamiinit oikeassa suhteessa. Luonnollinen, ravinnosta koostuva B-vitamiinikompleksi imeytyy tehokkaasti kehon soluihin.

kaamos-jaksaminen-PUR-kauppa

Pidä huolta vastustuskyvystäsi

Kaamosaika ja pimeys kulkevat monesti käsi kädessä perinteisten flunssien kanssa, kun keho yrittää sopeutua ilmaston ja valon määrän vaihteluun ja on herkempi saamaan haitallisia virustartuntoja kuin valoisaan kesäaikaan. Pidä siis huolta vastustuskyvystäsi, jotta sairastelu ei vie kaamoksessa energiaasi, ja voit nauttia tämänkin ajan täysin siemauksin! Lue PUR Kaupan monipuoliset immuniteettivinkit tästä.

Lisävirtaa adaptogeeneista

Adaptogeenit ovat esimerkiksi yrteistä tai lääkinnällisistä sienistä tehtyjä uutteita tai jauheita, joilla on luontainen ominaisuus sopeuttaa kehoamme stressitilanteissa tai muuttuvissa olosuhteissa. Ne auttavat usein tasapainottamaan hormonitoimintaa ja lisäävät vastustuskykyä, jaksamista ja energiatasoja. Tunnetuin suomalainen adaptogeeni lienee pakurikääpä. Myös ruusujuuri on suosittu adaptogeeni pimeän ajan jaksamiseen. Kokeile stressinhallintaan esimerkiksi Living Nutrition Rhodiola Alivea, jossa on hyödynnetty ikivanhaa fermentoinnin taitoa jolla on saatu ruusujuuren sisältämät kasviravinteet aktiiviseen ja hyvin imeytyvään muotoon.

Omegoita aivoille

Näin pimeään vuodenaikaan omega-3 rasvahappojen merkitys korostuu. Muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi niiden on osoitettu tuovan virkeyttä aivoille sekä vähentävän masentuneisuuden oireita. Syö rasvaista kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa tai ota käyttöön laadukas Omega-3 valmiste, kuten Wiley’s Finest kalaöljy.

Huolehdi ulkoisesta olemuksestasi

Saattaa kuulostaa pinnalliselta, mutta viittaamme siihen, että kun pidät kehostasi huolta ulkoisesti ja oman mittapuusi mukaan tarpeeksi, tunnet itsesi myös eheämmäksi ja valmiimmaksi päivän haasteisiin. Huolehdi ihon kosteutuksesta, hiusten hyvinvoinnista ja ota kasvoillesi hymy, joka valaisee tietäsi! Ilahdutat samalla muita kaamoksessa tallaavia vastaantulijoita. Tutustu myös verkkokauppamme monipuoliseen luonnonkosmetiikkavalikoimaan, josta löydät kaiken tarpeellisen ihonhoitoon, suun hoitoon, kosmetiikkaan ja hiustenhoitoon liittyen.

Ulkoile ja liiku

Kaikille tuttu ohje moneen vaivaan, mutta aina niin totta! Kun rasitamme kehoamme oikeissa määrin, lisäämme vastustuskykyämme ja nukumme paremmin. Tämän johdosta jaksamme paremmin ja myös teemme terveellisempiä ruokavalintoja. Ulkoilu ja liikunta tuottaa myös mielihyvähormoneita, joita ei tietenkään pimeänä alkutalvena voi koskaan olla liikaa!

kaamos-jaksaminen-PUR-kauppa

Nuku tarpeeksi

Kehomme korjaa yön aikana solujamme ja elimistömme lepää ja uudistuu uuteen päivään. Kunnon unet takaavat siis paremman jaksamisen ja terveyden sekä hormonitasapainon. Uneen panostaminen kannattaa aina. Positiivinen kehä alkaa itsensä huolehtimisesta, liikunnasta, ravinnosta ja elämänasenteesta – ja yleensä johtaa parempaan uneen.

Hallitse stressitasojasi

On luonnollista, että valon vähentyessä haluamme käpertyä enemmän omaan rauhaamme vaikkapa kodin lämpöön. Mielemme ja kehomme kaipaa luontaisesti lepoa ja vetäytymistä pois stressin pyörteistä ja kiireisestä elämänmenosta. Kuuntele itseäsi ja omia tarpeitasi – pystyisitkö tänä iltana vain olemaan tekemättä ja suorittamatta mitään tai tekisikö pieni kävelylenkki raittiissa ilmassa hyvää mielellesi juuri nyt? Omaa stressitasoaan voi hallita levon lisäksi tietenkin kehollisilla hoidoilla, kuten hieronnalla, tai liikunnalla, musiikilla, taiteen tekemisellä tai mindfulness-harjoituksilla. Etsi oma tapasi lisätä päivääsi hermoja huoltavaa ja mukavaa tekemistä, niin kaamosaikakin menee ohi kuin huomaamatta positiivisissa merkeissä.