Raudanpuutteen voi mitata itsenäisesti ilman lääkärin lähetettä Puhdin testeillä

6.5.2020 | PUR toimitus

Raudanpuutteesta on puhuttu viime vuosina paljon ja osalle tutkimuksiin pääseminen esimerkiksi julkisen terveydenhuollon kautta voi olla edelleen hankalaa. Testeihin pääsee myös itsenäisesti ilman lääkärillä käyntiä ja lääkärin lähetettä uuden Puhti-palvelun kautta. Puhdin raudanpuutteen tutkimuksen sekä Puhti-terveystarkastuksen voi nyt hankkia myös PUR:n kautta!

Väsymyksen ja vetämättömyyden oireet voivat selittyä testaamalla elimistön rauta-arvot. Oireiden taustalla voi olla raudanpuute, joka on yllättävän yleistä. Arviolta 25–40 %:lla naisista on jossain elämänsä varrella raudanpuuteanemia.

Perinteisesti raudanpuute on yhdistetty synnyttäineisiin naisiin, runsaisiin kuukautisiin tai urheilijoihin. Tila voi kuitenkin koskea ketä tahansa, jos ruokavaliosta ei saada riittävästi rautaa, rauta imeytyy huonosti tai sitä on menetetty liikaa. Raudanpuute kannattaa tutkia myös, mikäli hemoglobiini on ollut pitkään matalalla. Toisaalta korkea hemoglobiini ei kerro vielä mitään elimistön rautatilanteesta, jonka ensisijainen mittari on ferritiini.

Raudanpuutteen ja anemian oireita voivat olla muun muassa väsymys, heikotus, huimaus, kalpeus, yleiskunnon heikkeneminen, hajamielisyys ja heikko keskittymiskyky, päänsäryt, hermostuneisuus, ihon ja huulten kuivuminen, kynsien lohkeilu, levottomat jalat, vaaleat ikenet, hiusten oheneminen, suun kuivuminen ja haavaumat, palelu, kielen nystyjen häviäminen, hengästyminen ja hengenahdistus. Joskus myös rintakipua tai sydämentykytystä voi esiintyä.

Raudanpuutteen tutkimukset

Täydellinen verenkuva, joka sisältää 18 eri mittaria, kertoo veren hemoglobiinipitoisuuden sekä punasoluindeksit. Hemoglobiini on punasolujen proteiini, joka kuljettaa happea elimistön kudoksiin. Jos rautaa ei saada tarpeeksi, hemoglobiini laskee. Hemoglobiinia käytetään anemian toteamiseen.

Ferritiini on ensisijainen ja herkin raudanpuutteen osoittaja. Raudanpuutetta voi esiintyä myös ilman anemiaa. Naisilla ferritiinin viitearvot ovat 10-150 µg/l, mutta raudanpuutteen raja-arvona ferritiinille pidetään nykyään yleensä arvoa 30 µg/l. Miehillä ferritiinin viitearvo on 28-370 µg/l.

Huomaa, että elimistön tulehdustila vaikuttaa ferritiiniarvoon sitä nostavasti. Siksi tutkimusta ei kannata tehdä akuutin kuumeisen infektion yhteydessä tai mikäli kokee itsensä toipilaaksi. Testiin on parempi mennä vasta, kun on terve.

C-reaktiivinen proteiini, herkkä CRP määritetään ferritiinin yhteydessä, koska ferritiinipitoisuus nousee usein infektioissa tai muissa tulehduksellisissa tiloissa. Arvoa voidaan käyttää myös matala-asteisen tulehduksen arviointiin.

Miten pääsen testeihin?

Puhdin raudanpuuteen tutkimuspaketti on saatavilla nyt myös PUR:n kautta. Puhdin kautta pääset kaikkiin tutkimuksiin ilman lähetettä. PUR:n kautta voit hankkia raudanpuutteen tutkimuspaketin sekä Puhti-terveystarkastuksen. Tee ensin tilaus PUR:n verkkokaupassa ja saat paluuviestillä ohjeet tutkimusten varaamiseen. Testeihin pääsee helposti ja nopeasti. Laboratoriot löytyvät yli 20 paikkakunnalta Suomessa.

Puhdin tulosraportti on helppolukuinen graafinen esitys, josta näet selkeästi, ovatko arvosi viitearvojen sisällä. Lisäksi saat Puhdin tulospalvelusta vinkkejä oman terveyden edistämiseen!

Mitä testien jälkeen?

Mikäli sinulla herää epäilys sairaudesta tai haluat keskustella lääkärin kanssa tuloksistasi, on sinun mahdollista varata lääkärin puhelinkonsultaatio testien jälkeen erikseen Puhdin tulosraportilta. Yksin asian kanssa ei tarvitse jäädä pähkäilemään, mutta suurin osa hyötyy jo tulosraportin antamista selkeistä tiedoista elimistön tilasta.

Mikäli tulokset ovat viitearvojen sisällä, voit jatkaa terveiden elämäntapojen parissa kuten ennen tietäen, että kaikki on tältä osin kunnossa. Tarvittaessa raudanpuutetta hoidetaan ruokavalion muutoksilla sekä lisäravintein, ja joissain harvoissa tapauksissa suonensisäisesti rautainfuusiolla.

Mistä lisää rautaa?

Rautapitoisia ruokia kannattaa tarvittaessa lisätä ruokavalioon. Rautaa saadaan muun muassa veri- ja maksaruoista, linsseistä, pavuista, kikherneistä, tonnikalasta, kvinoasta, tietyistä siemenistä ja pähkinöistä, ja esimerkiksi pinaatista sekä nokkosesta.

C-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä, joten rautapitoisten ruokien kanssa kannattaa nauttia esimerkiksi sitrushedelmä tai kiiviä. Kahvi, tee ja maitotuotteiden kalsium puolestaan heikentävät raudan imeytymistä.

Kotimainen Puhti on uusi oman terveyden mittaamisen palvelu

Puhti on uusi terveyden mittaamisen palvelu. Puhti-palvelun tarkoitus on helpottaa testeihin pääsyä ja auttaa verikokeiden tulosten tulkinnassa. Puhdin tulosraportilta näet helposti, ovatko arvosi viitearvojen sisällä. Palvelun kehityksessä on ollut mukana useampi kokenut lääkäri. Uskomme, että jokainen meistä ansaitsee enemmän puhtia. Voit hankkia Puhdin raudanpuutteen tutkimuksen ja Puhti-terveystarkastuksen myös PUR:n kautta.

 

Lähteet
Puhti Ferritiini ja opas raudanpuutteesta
Puhti Väsymyksen syy voi selvitä verikokeella
Puhti Hemoglobiini (B-Hb)
Puhti Täydellinen verenkuva antaa yleiskuvan terveydestä
Puhti C-reaktiivinen proteiini (CRP)

Kirjoittaja Mirka Tuovinen on hyvinvoinnin ja viestinnän asiantuntija Puhdilla.