PURistin päiväkirja – osa 10: Millaisia hormonimuutoksia 40-vuotias minä voi alkaa odottamaan?

20.10.2020 | Maria Varon

Täytän ensi vuonna 40 vuotta ja se on saanut miettimään, että mitähän hormonimuutoksia tässä on edessä. Viime vuosina on ollut mukavan tasaista, kun lapset eivät ole enää ihan taaperoita, eikä raskauksia ole enää suunnitelmissa. En siis välttämättä ole innoissani ajatuksesta, että vaihdevuosien lähestyessä hormonimyrskyt voivat sekoittaa yöuneni tai mielialani.

Haastattelin taannoin naishormonitoiminnan asiantuntija Daniela Salomaata PUR-studiossa ja oli lohdullista kuulla, että itse voi vaikuttaa aika paljon siihen, miten voimakkaasti hormonimuutokset vaikuttavat omaan kehoon. Suosittelen katsomaan koko haastattelun:

Danielan haastattelu sai minut kiinnostumaan aiheesta enemmän ja vaikka varsinaisiin vaihdevuosiin on omalla kohdallani aikaa vielä useita vuosia, oli yllätys, että niin sanottu perimenopaussi voi alkaa jo 10 vuotta ennen varsinaisia vaihdevuosia! Jos kuitenkin olen valppaana ja osaan tulkita perimenopaussin mahdollisia oireita, saan Danielan mukaan vähän etumatkaa. Tällöin varsinainen menopaussi on ehkä sitten helpompi hoitaa täysin luonnollisin menetelmin ilman synteettisiä hormonivalmisteita.

Mitä nuo perimenopaussioireet sitten ovat?

Terveyskirjasto.fi kertoo seuraavaa:

“Menopaussi tarkoittaa viimeisiä oman hormonitoiminnan aiheuttamia kuukautisvuotoja. Munasarjoissa olevien munarakkuloiden määrä vähenee jokaisessa kuukautiskierrossa koko hedelmällisen iän ajan. Menopaussin aikaan munasarjoissa on enää muutama sata munarakkulaa jäljellä. Munarakkuloiden vähenemisen myötä munasarjojen estrogeenituotanto loppuu menopaussivaiheessa lähes kokonaan. Samalla aivolisäkkeen erittämien follikkelia stimuloivan hormonin (FSH) ja luteinisoivan hormonin (LH) tuotanto lisääntyy.

Premenopausaalisen siirtymävaiheen katsotaan alkavan kuukautiskierron muuttuessa epäsäännölliseksi. Tämä tapahtuu keskimäärin 5–10 vuotta ennen menopaussia. Hedelmällisyyden aleneminen alkaa jo huomattavasti aiemmin, noin 35 ikävuoden jälkeen.

Munasarjojen ikääntymisen ensimmäinen vaihe ilmenee kierron lyhentymisenä, jopa useammalla päivällä. Kierto on lyhyimmillään naisen ollessa noin 42-vuotias. Kuukautisvuodon määräkin voi vaihdella kuukaudesta toiseen. Taustalla on munarakkulan nopeutunut kasvu, varhainen ovulaatio ja samalla keltarauhasen toiminnan heikentyminen. Tässä vaiheessa ei vielä ole estrogeenipuutosta.

Myöhemmin kuukautiskierto alkaa pidentyä, ja tällöin voi esiintyä vaihdevuosioireita. Estrogeenituotannon väheneminen voi aiheuttaa autonomisen hermoston oireita jo vuosia ennen kuukautisten poisjäämistä. Kuukautiskierron häiriöt, PMS-oireilun vaikeutuminen ja lisääntyvät vaihdevuosityyppiset vaivat, kuten unihäiriöt, hikoilu ja kuumat aallot, ovat mahdollisia.” 

Toistaiseksi olen välttynyt kuvatun kaltaisilta oireilta. Sen jälkeen kun parikymppisenä lopetin hormonaalisen ehkäisyn, on elimistö yleensä jotenkin aina löytänyt takaisin balanssiin melkein itsestään, jos sille vain on suonut riittävästi aikaa ja lepoa. Ruuhkavuosissa tämä tosin tuntuu joskus mahdottomalta. Ideaalitilanteessa nainen saisi levätä aina vähintään pari päivää kuukautisten aikaan ja esivaihdevuosista kärsivällä olisi myös aikaa levätä kuunnellen kehoaan. Se onkin hyvä tavoite meille jokaiselle sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä!

Naisen keho on omalla tavallaan ihmeellinen ja vaikka naiseus on myös omassa elämässäni joskus tuntunut suorastaan kiroukselta (ja vaikka maskuliini- ja feminiinienergia eivät ole riippuvaisia sukupuolesta) haluan arvostaa sitä, mitä kehoni minulle antaa elämäni parhaimpina vuosina. Yritän siis tukea kehoani ja hormonitoimintaa niin hyvin kuin mahdollista. Mitä siis voin käytännössä tehdä?

Syödä ja liikkua oikein sekä hillitä stressiä

Ravinnolla on suuri vaikutus kehoomme ja suoliston kunnolla sekä erilaisten vitamiinien, hivenaineiden ja hyvien rasvojen saannilla on mahdollisuus auttaa kehoa selviämään hormonaalisista muutoksista tasapainoisemmin.

Koska ravintomme ei aina välttämättä sisällä kaikkea tarvittavaa sopivassa suhteessa, voi olla järkevää tukea kehoa puhtailla ravintolisillä, kuten esimerkiksi Wild Nutritionin naisille kehitetyillä tuotteilla Food-Grown Daily Multi Nutrient tai Botanical Menopause Complex.

Myös stressi vaikuttaa hormonitoimintaan sillä hormonijärjestelmä on itseään säätelevä systeemi, jossa jokaisen hormonin tason vaihtelu vaikuttaa muihin hormoneihin. Stressitilassa kortisolitasot kohoavat ja vaikuttavat sen myötä myös muihin hormoneihin. Lue lisää hormoneista ja stressin vaikutuksista.

Stressinhallintaan löytyy monenlaisia keinoja ja jokaiselle on varmasti oma sopiva tapa purkaa paineita. Itse pyrin harjoittelemaan meditaatiota viikoittain. En tosin ole mikään mestari ja siksi käytän yleensä ohjattuja meditaatioita. Luonnossa liikkuminen ja jooga ovat myös erittäin hyviä stressinpurkukeinoja.

En entisenä supersuorittajana halua liikkua tai syödä excel-taulukon tarkkuudella, mutta yritän kuunnella kehoani. Tiedän, että runsas vehnän tai sokerin syönti tai alkoholin nauttiminen saavat kehoni epätasapainoon. Pyrin siis näiden osalta kohtuuteen. Ja jos nyt välillä tulee nautittua leivonnaisista, pizzasta tai viinistä hyvässä seurassa, voin seuraavina päivinä paikata tilannetta terveellisemmillä aterioilla.

Tuen myös kehoani yrteillä, kuten shatavarilla, joka on naisten adaptogeeni ja auttaa tasapainottamaan kehoa ja hormonitoimintaa hektisessä arjessa. Hormonitasapainoon voidaan vaikuttaa myös esimerkiksi siveydenpuulla ja villijamssilla, mutta haluan odottaa niiden käytön kanssa siihen asti, jos ja kun varsinaisia esivaihdevuosi- tai vaihdevuosioireita alkaa ilmaantua. Koen nämä ainakin omalla kohdallani hieman voimakkaammiksi yrteiksi. 

On mahtavaa elää tällaista tietoisuuden aikakautta, jona meillä on mahdollisuus kokea jokainen elämänvaihe arvostaen sitä ja sen tuomaa viisautta. Keskustelua on myös mahdollista käydä uudella tavalla, sillä yhä useammat naiset alkavat ymmärtää kehon muutosten merkityksen ja sen sijaan, että taisteltaisiin muutoksia vastaan, voidaan sallia ne ja nähdä niiden tuomat hyödyt. Elän, opettelen ja kuuntelen. <3