Onko K-vitamiini uusi D-vitamiini?
3.11.2021 | PUR toimitus
Laaja uutisointi on varmistanut sen, ettei monellekaan enää tule yllätyksenä D-vitamiinin ja omega-3 rasvahappojen hyödyt. Mutta tiedemiehetkin ovat vasta viime vuosina havainneet, että eräs vitamiini on jäänyt tähän asti aivan turhan vähälle huomiolle.
K-vitamiini osallistuu moneen, ja sen tärkeään rooliin kehon eri toiminnoissa on vasta 2010-luvulla alettu kiinnittää enemmän huomiota. Moni tankkaa tunnollisesti D-vitamiinia välttämättä tiedostamatta, että sen hyödyt erityisesti sydän- ja verisuoniterveyden ja luuston kohdalla moninkertaistuvat kun se yhdistetään K-vitamiiniin.
Mihin K vitamiinia tarvitaan?
D-vitamiini parantaa luuston terveyttä sillä se auttaa kalsiumia imeytymään. K-vitamiini puolestaan kuljettaa kalsiumin luustoon, ja estää sitä kulkeutumasta vääriin paikkoihin (kuten verisuonen seinämiin tai munuaisiin). On vahvaa näyttöä siitä, että toimiakseen hyvin D-vitamiini tarvitsee K-vitamiinia, ja D-vitamiinin yliannostusoireet liittyykin ennen kaikkea K-vitamiinin vajeeseen.
K-vitamiini aktivoi proteiini-hormonia nimeltä osteokalsiini, jota tarvitaan kalsiumin sitoutumisessa luurakenteeseen. Osteokalsiinia tarvitaan myös, jotta kalsium ei varastoituisi verisuoniin. K-vitamiinin tärkeimpiä tehtäviä onkin osteoporoosin ja verisuonien kalkkeutumisen ehkäiseminen. Lisäksi K-vitamiini osallistuu insuliinin tuotantoon ja auttaa siten ehkäisemään diabetesta ja ylipainoon liittyviä aineenvaihduntaongelmia. K-vitamiinin on myös osoitettu vahvistavan geenejä, jotka tukevat terveitä soluja. Lisäksi akvitoimalla matriisi-Gla proteiinia, joka ehkäisee suurten suonten kalkkeutumista, K-vitamiinilla on tärkeä rooli dementiaa aiheuttavien aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyssä.
Mistä K-vitamiinia saa?
Kuten B-ryhmän vitamiinit, K-vitamiini koostuu itse asiassa muutamista eri vitamiineista joilla on samankaltainen rakenne: erityisesti K1 (fyllokinoni) ja K2 (menakinoni).
K-vitamiinin eri muodot esiintyvät erityyppisissä ruoissa, ja sama sääntö pätee tässä kuin muussakin syömisessä: syömällä mahdollisimman monipuolisesti varmistat että saat riittävästi kaikkia tarvittavia K-vitamiinin muotoja.
Paras K1 vitamiini lähde on vihreälehtiset kasvikset. K2-vitamiinin menakinoni4-muotoa puolestaan saa parhaiten eläinperäisistä ruoista kuten kananmunasta. Menakinoni7-muotoa puolestaan saa fermentoidusta ruoista, kuten fermentoidusta soijasta (esim. natto ja tempeh) sekä kovista juustoista.
K1 on erityisen tärkeä maksan toiminnalle, K2 vitamiinin eri muodot (menakinonit) puolestaan suojelevat tehokkaasti luustoa sekä sydän- ja verisuoniterveyttä. Erityisen paljon näyttöä K2-vitamiinin hyödyistä on pitkäketjuisilla muodoilla, erityisesti menakinoni7:llä.
Saammeko tarpeeksi K-vitamiinia?
Yksi K-vitamiinin johtavista asiantuntijoista, hollantilainen tutkija Cees Vermeer, on sitä mieltä, että K2-vitamiinin (erityisesti menakinoni7) puutos on maailman laajuisesti enemminkin poikkeus kuin sääntö. Voi siis olla, että sydänsairauksien, diabeteksen ja osteoporoosin (kansantauteja kaikki) taustalla saattaa ainakin osittain piillä riittämätön K-vitamiinin saanti, muiden elintapamuutosten lisäksi.
Toisin kuin D-vitamiinia, K-vitamiinia on mahdollista saada tarpeeksi ruoasta, mutta monipuolinen syöminen on tärkeää. On myös hyvä tiedostaa, että roskaruoan sisältämät transrasvat saattavat tutkimusten mukaan haitata K-vitamiinin tehokasta imeytymistä luustoon.
Mikäli olet kasvissyöjä, etkä esimerkiksi syö säännöllisesti juustoja ja fermentoituja kasviksia, eritoten soijaa, voi ravintolisästä olla hyötyä K2-vitamiinin riittävän saannin turvaamiseksi. Valitse valmiste, jossa K-vitamiini on menakinoni7-muodossa. On tärkeää, että valmiste on öljypohjainen, sillä K-vitamiini on D-vitamiinin kaltoin rasvaliukoinen.
Meidän valikoimastamme löydät hyvänä K-vitamiinin lähteenä Togetherin laadukkaan Vitamin K -valmisteen, jossa K2-vitamiini on biologisesti erittäin aktiivisessa muodossa, joka imeytyy 10 kertaa tehokkaammin kuin esimerkiksi pinaatista peräisin oleva K1-vitamiini. Valikoimastamme löydät myös Solgarin K-vitamiinin sekä Togetherin Bone Aid -valmisteen, joka sisältää K-vitamiinin lisäksi kalsiumia ja D-vitamiinia.
Lähteet:
Dr Mercola: A Crucial Ingredient for Heart and Bone Health