Mitä jokaisen naisen tulee tietää naishormonien tasapainosta – Daniela Salomaa

3.12.2018 | Daniela Salomaa

Hormoneilla, kuten estrogeenillä, on merkittävä osa naisen elämässä hänen lähes koko elinkaaren aikana. Hormonitasapaino vaikuttaa kuukautiskierron lisäksi mm. aineenvaihduntaan, luuston tiheyteen, ihon elastisuuteen, painoon, libidoon, mielialaan ja unenlaatuun.

naishormonit vaikuttavat kaikkeen

Hormonit säätelevät ihmisen kaikkia elintoimintoja. Ne muodostavat monimutkaisen järjestelmän, jonka toiminnasta tunnetaan vasta pieni osa. Hormonijärjestelmän eri osat voivat tarvittaessa jossain määrin korvata toisiaan ja muutos yhdessä osassa vaikuttaa kaikkiin muihin osiin. Sanotaan, että hormonit toimivat sinfoniaorkesterin tavoin ja jokaisella hormonilla on oma tärkeä roolinsa. Varsinaisia naissukuhormoneja ovat estrogeeni ja progesteroni. Muut naisen sukupuolitoimintoihin vaikuttavat tärkeät hormonit ovat DHEA, testosteroni, kortisoli, HCG, oksitosiini ja prolaktiini.

Usein pidetään miltei itsestäänselvyytenä, että kuukautisongelmat, PMS-oireet ja vaihdevuosioireet kuuluvat naisen elämään. Onko mahdollista, että luontoäidillä on tapahtunut suunnitteluvirhe? Ei tietenkään ole, vaan erilaisten vaivojen takana on aina hormoniepätasapaino, johon löytyy useita syitä. On olemassa paljon näyttöä siitä, että nykyajan ravinto, elintavat, stressi ja ympäristön kemikaalit rasittavat elimistöä ja häiritsevät hormonitoimintaa. Siksi yhä nuoremmilla naisilla voi olla merkkejä hormonitoiminnan epätasapainosta.

Mitä jokaisen naisen sitten tulee tietää hormonitasapainosta?

Sukuhormonit ovat hyvä esimerkki hormonitasapainon kokonaisvaltaisuudesta, mutta liian usein ongelmaa lähdetään ratkomaan ottamalla suoraan käyttöön hormonihoito. Silloin se, mikä aiheutti alun perin sukuhormonien epätasapainon, voi jäädä huomiotta. Esimerkiksi kuumat aallot ja hikipuuskat saattavat johtua stressihormoni kortisolin ja kilpirauhashormonien epätasapainosta eikä varsinaisesti naishormonitason laskusta. Riittävä kilpirauhasormonin määrä on välttämätön munasarjojen progesteronin tuotannolle. Perinteisestä hormonikorvaushoidosta tai yhdistelmäpillereistä johtuvat lisääntyneet estrogeenitasot saattavat vähentää kilpirauhashormonin määrää ja häiritä sen toimintaa. Aina on tärkeätä sulkea pois ja selvittää mahdolliset lääketieteelliset syyt oireiden taustalla, joista tavallisimpia ovat kilpirauhasen toimintahäiriöt ja lisämunuaisten erittämät hormonit.

Ravinnon merkitys hormonitasapainoon

Suurin syy hormoniepätasapainoon on huono ruokavalio ja varsinkin jatkuvasta sokerin kulutuksesta johtuva huono verensokerinhallinta. Verensokeria liian nopeasti nostava ruokavalio rasittaa maksaa ja haimaa, kun ne pyrkivät poistamaan tulehdusta aiheuttavan ylimääräisen sokerin verestä. Nopeisiin hiilihydraatteihin painottuva ruokavalio voi myös aiheuttaa insuliiniresistenssin, millä on lukuisia haittavaikutuksia aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan. Nykytiedon mukaan jatkuvasti koholla oleva insuliinitaso on monen vakavan sairauden taustalla. Sokeri nostaa myös stressihormoni kortisolin tasoa, vaikka henkilöllä ei olisikaan stressiä. Kortisolin nousu taas vaikuttaa negatiivisesti naishormoneiden tuotantoon.

smoothie, joka on täynnä hyviä ravintoaineita on aina paras vaihtoehto hormonitoiminnan tasapainottamiseen.

Terveellinen smoothie on aina parempi vaihtoehto kuin korkean sokeripitoisuuden mehut tai virvoitusjuomat

Siksi ruokavalion tasapainottaminen on ensimmäinen askel, kun tavoitteena on balanssissa oleva hormonitoiminta. Sokerin ja verensokeria nopeasti nostavien hiilihydraattien lisäksi on tärkeätä välttää huonolaatuisia rasvoja (kasvimargariinit, palmu-, rypsi- yms. öljyt) ja punaista lihaa koska ne lisäävät tulehdusta. Lisäksi on syytä vähentää kofeiinin ja alkoholin kulutusta. Karsittavien listalla ovat myös lisä- ja säilöntäaineita sisältävät einekset, prosessoidut ruoat ja juomat sekä kaikki turhat kemikaalit.

Ruoka-aineallergioihin ja –herkkyyksiin on syytä kiinnittää huomioita ja välttää sopimattomia ruokia. Monet hyötyvät maidottomasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta.

Keho itse tuottaa tarvitsemansa hormonit ja tarveaineet niihin saadaan ravinnosta. Tärkeintä on kokonaisuus sillä keho tarvitsee monipuolisesti vitamiineja, hivenaineita, entsyymejä, aminohappoja ja  rasvahappoja. Paras tapa saada näitä kaikkia on ruoan kautta. Se edellyttää tosin monipuolista ja laadukasta ruokavaliota, johon harva yltää päivittäin. Lisäksi ruoan tehotuotanto ja prosessointi saattavat vähentää joidenkin ravintoaineiden pitoisuuksia ravinnossa.

Useiden tutkimusten mukaan seleenin, jodin, raudan, sinkin, magnesiumin, D-vitamiinin ja B-ryhmän vitamiinien saanti on monella riittämätöntä. Siinä tapauksessa monivitamiinivalmisteiden nauttiminen voi toimia ravitsemuksellisena turvaverkkona. Erityisen tärkeitä ravintolisiä kaikenikäisten naisten lisääntymiselimistölle ovat sinkki, B-vitamiiniit erityisesti B12 ja foolihappo, D3– ja E-vitamiini sekä Omega 3 (EPA & DHA rasvahapot).

Ravintolisissä on valtavasti eroja eikä ole aivan samaa, mitä tuotteita käyttää. Suosittelen asiakkailleni lisäaineetonta ja luomulaatuista Wild Nutrition sarjaa, koska siinä ravintoaineet ovat ravinnon muodossa ja siten mahdollisimman hyvin ja luonnollisesti elimistön käytettävissä. Sarjasta löytyy tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden lisäksi omat tuotteensa eri ikäisille naisille WILD NUTRITION Daily Multi Nutrient Teengirl/ Woman / 45+ Woman, joiden koostumukset on huomioitu eri ikäryhmien erityisvaatimusten mukaan.

Miten hormonitasapainoon voidaan vaikuttaa luonnollisesti?

Oma keho on loistava yhteistyökumppani silloin kun sitä kohtelee hyvin. Luonnollista tasapainoa voi kohentaa omilla elintavoilla eli nauttimalla ravintopitoista laadukasta ruokaa, huolehtimalla tärkeiden ravintoaineiden saannista ja harrastamalla liikuntaa. Lisäksi tutkimusten mukaan hormonitasapainoa voidaan parantaa välttämällä jatkuvaa stressiä ja hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja.

Stressin vaikutus hormonitoimintaan

Stressi on huonon verensokerin hallinnan ohella suurin syy sukuhormonien erityksen vinoutumiseen. Kun olemme stressaantuneita, stressihormoni kortisolin määrä kasvaa ja vastaavasti progesteronin määrä vähenee, jolloin PMS- ja vaihdevuosioireet voimistuvat. Kaikki hormonit vaikuttavat toisiinsa. Kiikkulaudan tavoin yhden pään nousu (stressihornoni kortisoli) laskee toista (sukuhormonit) ja päinvastoin. Stressitilanteessa sukuhormonien eritys kärsii siksi, että niiden rakennusaineet kuluvat stressihormoni kortisolin ylituotantoon. Silloin puhutaan ”kortisoliryöstöstä” eli hormonien tuotanto suuntautuu enemmän kortisolia kuin sukuhormoneja suosivaksi.

Miten tämä ilmenee käytännössä? Stressitilanteessa  kuukautiset saattavat helposti jäädä pois. Tämä on ymmärrettävää koska evoluution näkökulmasta ”fight or flight” eli ”taistele tai pakene” tilanteessa lisääntyminen ei ole ykkösprioriteetti, vaan keho käyttää resurssejaan selviytymiseen. Kortisolin tulva heilauttaa myös muita peruselintoimintoja, vaikuttaen negatiivisesti erityisesti ruoansulatukseen, verenpaineeseen ja nukkumiseen. Kortisoli vähentää melatoniinin tuotantoa, joka muutenkin alkaa 40-44 vuotiailla naisilla vähentyä huomattavasti. Melatoniini tunnetaan ”unihormonina”, jonka lisäksi se on voimakas antioksidantti, joka vaikuttaa immuunijärjestelmän toimintaan, parantaa mielialaa ja unen laatua.

Nykyajallemme tyypillinen pitkittynyt stressi tarkoittaa fysiologisen stressin lisäksi henkisesti kuluttavaa työtä, vaikeita ihmissuhteita, suurta vastuuta perheestä ja lähimmistä, yksinäisyyttä jne. On hyvin yksilöllistä, minkä määrän stressiä kenenkin keho sietää ennen kuin sukuhormonien tasapaino kärsii. Lyhytkestoinen stressi on itse asiassa hyväksi, sillä se saa meidät tekemään asioita ja suoriutumaan niistä, mutta jatkuva mielen stressi voi saada hypotalamuksen ja aivolisäkkeen toiminnan pysyvästi tolaltaan. Tällä voi olla vaikutusta kaikkien hormonien toimintaan ja etenkin kilpirauhasen, lisämunuaisten ja sukurauhasten erittämät hormonit joutuvat kärsimään.

Hormonit vaikuttavat unenlaatuun.

Luonnollista tasapainoa adaptogeenien avulla

Adaptogeenit ovat luonnonmukainen ja tehokas keino tukea elimistöä stressaavissa tilanteissa. Adaptogeeni on aine, joka lisää kehon kykyä sopeutua eli adaptoitua sisäiseen ja ulkoiseen stressiin vahvistamalla immuunijärjestelmän, hermoston ja eri rauhasten toimintaa. Erityisesti naisen hormonitasapainoon vaikuttavia ja suositeltavia adaptogeeneja ovat Siperian ginseng, Lakritsijuuri sekä Ashwagandha, joka vahvistaa lisämunuaisia ja auttaa säätelemään stressitasoa. Ashwagandha voi auttaa kehoa palautumaan stressistä ja parantamaan unenlaatua. Laadukas ja tehokas ashwagandghavalmiste on Wild Nutritionin KSM-66 Ashwagandha Plus, joka tukee yhdessä magnesiumin kanssa kehon fysiologista ja psyykkistä kestävyyttä.

Myös monilla muilla rohdoilla on tärkeitä stressiä vähentäviä ja mieltä tasapainottavia ominaisuuksia. Ruusujuuri on yksi tunnetuimmista adaptogeeneista, joka lisää jaksamista. Se auttaa elimistöä sopeutumaan stressiin vahvistamalla immuunijärjestelmän, hermoston ja eri rauhasten toimintaa. Ruusujuurta suositellaan käyttämään aamulla/päivällä, sillä se lisää vireyttä ja fokusta.

Sitruunamelissa on yleisesti käytetty rohto stressiperäisten oireiden, kuten ruuansulatusvaivojen, pahoinvoinnin, ilmavaivojen, masennuksen, kireyden, levottomuuden, hermostuneisuuden, tuskaisuuden ja päänsäryn lievittämiseen. Se voi auttaa myös uniongelmissa ja rauhoittavien ominaisuuksiensa takia sitä suositellaan otettavaksi iltaisin.

Fermentoiduissa Living Nutrition – sarjan tuotteissa Rhodiola (ruusunjuuri) ja Holy basil (pyhä basilika ja sitruunamelissa) yhdistyy rohtojen hyvää tekevä vaikutus ja maitohappobakteereiden suolistoflooraa tasapainottava vaikutus. Nämä ravintolisät ovat luomulaatuisia, gluteenittomia ja vegaanisia.

Living nutrition hormonitasapainoon

Täydentävät hoidot tasapainottavat kehoa ja mieltä ja vähentävät kemikaalikuormitusta

Olemme pitkälti sitä, mitä syömme ja juomme mutta vielä enemmän sitä, mitä ajattelemme ja tunnemme. Onkin erittäin tärkeätä suhtautua omaan kehoon ja itseen myötätunnolla, rakkaudella ja kunnioituksella. On hyvä osata pysähtyä kuuntelemaan, mitä keho yrittää kertoa ja mitä se tarvitsee voidakseen hyvin. On myös hyvä tehdä niitä asioita, joista oma keho ja mieli nauttivat. Liikunnan vastapainoksi tarvitaan lepoa ja hemmottelua. Kun välittää omasta hyvinvoinnista ja pitää huolta kehosta ja mielestä, hormonitkin ovat paremmassa tasapainossa jolloin esi- ja vaihdevuosioireet ovat todennäköisesti paljon lievemmät.

Monet hoidot ja terapiat kuten akupunktio, vyöhyketerapia, osteopatia ja aromaterapia auttavat kehoa ja mieltä voimaan paremmin ja jokainen voi löytää niistä itselleen sopivimmat. Täydentävistä hoidoista homeopatia on ollut monien apuna kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja paremman hormonitasapainon saavuttamisessa

Homeopatia on yli 200 vuotta vanha luonnonmukainen ja vakiintunut hoitojärjestelmä, joka hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti huomioiden sekä kehon että mielen. Tämä saksalaisen lääkärin ja kemistin Samuel Hahnemannin kehittämä  lääkejärjestelmä keskittyy ihmisen luonnollisen vastustuskyvyn parantamiseen ja elinvoiman vahvistamiseen. Hoidossa pyritään huomioimaan sairauden syyt ja tarkastellaan ihmistä kokonaisuutena. Homeopaattiset lääkeaineet ovet peräisin luonnosta ja ne valmistetaan tarkasti määrätyillä menetelmillä mm. kasveista, eläinkunnasta, mineraaleista ja metalleista. Homeopatian käytössä on yli 2000 tutkittua ainetta, joista noin 200 eniten käytettyä ja laajasti tunnettuja.

Klassisessa homeopatiassa hoito on aina yksilöllistä ja se perustuu huolelliseen konsultaatioon,jossa homeopaatti kartoittaa haastattelun, havainnoinnin ja asiakkaan terveyshistorian avulla yksilölliset oireet, tuntemukset ja asiakkaan kokonaistilan fyysisellä, emotionaalisella ja mielen tasolla. Homeopaatin yksilöllisesti valittu homeopaattinen aine tai aineet vahvistavat elimistöä ja sen kykyä saavuttaa paremman tasapainon.

Tunnetuimpia hormonitasapainoon vaikuttavia homeopaattisia aineita ovat mm. Sepia, Pulsatilla, Sulphur, Lachesis ja Cimicifuga. Homeopatiassa hoidetaan aina yksilöä, eikä oiretta, joten samanlaisista oireista kärsivät henkilöt voivat saada eri homeopaattisia aineita. Kliinisessä homeopatiassa oirekokonaisuuksia hoidetaan useasta homeopaattisesta aineesta tehdyillä yhdistelmätuotteilla. Nämä aineet ovat matalammassa vahvuudessa kuin klassisten homeopaattien käyttämät aineet. Tästä esimerkkinä ovat  saksalaiset Dr. Reckeweg tuotteet, joista löytyy eri tuotteet erilaisiin indikaatioihin.

Parhaan hyödyn homeopatiasta voi saada ammattihomeopaatin antamalla yksilöllisellä hoidolla. PUR-klinikalla toimii joukko kokeneita homeopaatteja ja muita täydentävien hoitoalojen erikoisosaajia.

Siellä toimii myös oma vastaanottoni, muulloin voit tavata minut Kampin PUR-myymälässä.

Lue lisää homeopaattisesta konsultaatiosta

www.pur-klinikka.fi

www.danielasalomaa.com

LISÄÄ AIHEESTA:

Daniela Salomaa: Estrogeenidominanssi ja sen luonnonmukainen hoito