Hoida vauvan ihoa hellästi ja vahvistaen

13.4.2021 | PUR toimitus

Vauvojen ja pienten lasten ihoa ei kannata hoitaa turhaan, eikä missään nimessä liian voimakkailla tuotteilla. Lapsen iho on ohut, mutta solu-uudistuminen on nopeampaa kuin aikuisilla ja iho korjaa tehokkaasti itseään sekä sopeutuu yleensä melko hyvin muuttuviin olosuhteisiin. Joskus kuitenkin herkimmillä lapsilla iho saattaa reagoida ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin – alkaa punoittaa tai kutista – ja ihottuma saattaa vaivata. Uusi tuotesarjamme Moi Forest antaa parhaat eväät niin lapsen ihon tukemiseen ja vahvistamiseen kuin iho-ongelmiin – lue alta lisää miten.

Iholla on tärkeä rooli osana immuunipuolustusta

Tiesitkö, että lapsen iholla on merkittävä rooli yhtenä immuunipuolustuksen osana? Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana lapsen immuunipuolustus nimittäin kehittyy vauhdilla ja kerää informaatiota ympäristöstä muun muassa ihon, limakalvojen ja suoliston kautta. Näin immuunipuolustus opettelee tunnistamaan, mitkä asiat ovat turvallisia ja mitkä eivät. Tutkimukset kertovat, että jos immuunipuolustus ei saa harjoitusta tuona aikana riittävästi tietyn tyyppisiltä mikrobeilta, on mahdollista, että lapselle kehittyy jokin allergia tai autoimmuunisairaus, sillä immuunipuolustus alkaa pitää vääriä asioita uhkana. Tällöin elimistö voi käynnistää tulehdusreaktion esimerkiksi siitepölyn tai vaikkapa eläinpölyn päätyessä limakalvoille. 

vauvan ihonhoito

Erityisesti kaupunkiympäristöt ovat mikrobidiversiteetiltään hyvin köyhiä ja sopivan harjoituksen saaminen immuunipuolustukselle on vaikeaa. Metsämulta taas sisältää monipuolisesti immuunisysteemille hyödyllisiä mikrobeja. Kun metsämulta on kosketuksissa lapsen ihoon, ihossa sijaitsevat immuunipuolustuksen tunnistusreseptorit alkavat tunnistaa sen hyvää tekeviä mikrobeja ja niiden solukalvojen proteiinirakenteita. Tästä käynnistyy signaali, joka saa tulehdusta säätelevät valkosolut tuottamaan tulehdusta vaimentavia sytokiineja. Näin immuunipuolustus ymmärtää, ettei tulehdusta tarvitse turhaan pitää yllä. 

Jos lapsella on taipumusta ihottumiin tai vanhemmilta peritty alttius allergioihin, olisi erityisen tärkeää, että lapsi saisi varhaislapsuudessa riittävästi kontaktia metsämullassa ja esimerkiksi karjatiloilla esiintyviin immuunipuolustusta vahvistaviin mikrobeihin. Liiallinen siivoaminen voimakkailla kemikaaleilla tai vauvan/lapsen ihon liiallinen peseminen tai hoitaminen vääränlaisilla tuotteilla voi olla omiaan pahentamaan ongelmaa. Älä siis turhaan pese lapsen ihoa liian usein ja käytä ihon hoitamiseen tarvittaessa hyvin hellävaraisia ja luonnollisia tuotteita.

 

Lue lisää taianomaisesta metsäpölystä:

Metsän hoitavat vaikutukset – nyt myös omassa kylpyhuoneessasi

Moi Forestin ihanat uutuudet hellivät herkempääkin ihoa

Tutustu Moi Forest tuotteisiin:

Moi Forest Baby Cream

Moi Forest Multipurpose Cream

Moi Forest After Care Hand Cream

Forest Dust Microbiome Magic Oil

Viisi kertaa viikossa metsään tai Moi Forest -voidetta iholle

Jos metsässä käyminen on vaikeaa ja kosketusta metsämultaan on hankala saada, ei hätää, uusi Moi Forest -tuotesarja ratkaisee ongelman. Moi Forest -voiteet sisältävät nimittäin suomalaisten yliopistojen kehittämää Reconnecting Nature™ -metsämikrobiuutetta. Uute vahvistaa lapsen (ja myös aikuisen) mikrobiomia ja antaa tutkitusti kehon puolustuskyvylle samaa harjoitusta kuin metsämulta. Metsämikrobiuutteen lisäksi suomalainen tuotesarja on hyödyntänyt tuotteissaan –Moi Forest Baby – ja Moi Forest Multipurpose -voiteessa – lähituotettuja suomalaisia raaka-aineita, kuten luomulaatuista kosteuttavaa koivunmahlaa, mustikansiemenöljyä ja kauraöljyä. Tuotteet sisältävät luomulaatuisia ja kylmäpuristettuja sekä hiilidioksidiuutettuja kasviöljyjä, joissa on ihoa vahvistavat omega-rasvahapot (3, 6 ja 9) tallella. Tuotteet on kehitetty mikrobiomiystävällisiksi, joten niiden pH on noin 5, mikä on myös normaalin ihon pH ja lisäksi niissä on hyvin miedot säilöntäaineet ja tuoksut. 

moi forest petsäpöly kosmetiikassa

Miten Moi Forestin tuotteita käytetään?

Levitä Moi Forest -vauvavoidetta lapsen iholle päivittäin vähintään noin 10 cm x 20 cm laajuiselle ihoalueelle. Hellävaraiset kasviöljyt pehmentävät ihoa ja estävät kosteutta haihtumasta ja hoitavat ihoa sekä toimivat ihon tasapainoa ylläpitävien mikrobien ravintona. Älä säikähdä voiteen harmaata väriä, sillä se tulee Reconnecting Nature™ -mikrobiuutteesta ja sulautuu ihoon voidetta levitettäessä. Voide kannattaa levittää vähän kerrassaan kuiville ihoalueille. Jos voidetta menee vaatteelle se lähtee pesussa pois, eikä jätä pysyvää tahraa. 

Moi Forest -voiteen käytön voi aloittaa siinä vaiheessa, kun vauva alkaa ryömimään tai konttaamaan ja saa muutoinkin kontaktia enemmän ympäristönsä mikrobeihin. Isommille yli 5-vuotiaille lapsille ja perheen aikuisille sopii hyvin Moi Forest Multipurpose -voide. Hyvä lika vahvistaa lapsen vastustuskykyä! 

Lue lisää Moi Forestin vaikutuksista aiemmasta blogikirjoituksesta “Metsän hoitavat vaikutukset – nyt myös omassa kylpyhuoneessasi”.

Kurkkaa samalla IGlive tallenne PURin IGTV:n puolelta “Luontoperäisten mikrobien vaikutus immuunipuolustukseen”, jossa on vieraana tuotepäällikkö Iida Mäkelä Uute Scientific Oy:ltä. Iida on opiskellut Helsingin Yliopistossa ja tutkinut gradussaan miten bakteeriyhteisöt eroavat kaupungin ja maaseudun välillä. Lisäksi hän on ollut yliopistojen ADELE-ekosysteemihankkeessa tutkimusavustajana.