Cécile Orblin: Äänityöläisen painajainen ja pelastus

19.4.2016 | PUR toimitus

Näyttelijän ammatti on, ehkä oopperalaulajan jälkeen, hirvein kaikista ammateista siinä suhteessa, että sairastua ei saa. Esitystä ei peruta, muuta kuin ihan ihan ääritilanteessa. Itse olen vielä sen ajan kasvatti että esityksiin mennään vaikka pää kainalossa. Näyttelijät ovat näytelleet esityksiä loppuun kuka murtuneella niskalla, kuka keskenmenon ollessa käynnissä tai oman puolison kuolinhetkellä, lista on pitkä. Näyttelijälle työn ja elämän välistä rajaa on vaikea vetää. Nykyään teatterinjohtajat vetävät usein rajan: jos olet kuumeessa ja esitys on fyysisesti raskas, älä tule. Hyvä että suunta on tämä.

Vaikka kuulunkin niihin, jotka eivät voi kuvitella peruvansa esitystä, on kuitenkin yksi tilanne, jolloin on yksinkertaisesti mahdotonta näytellä, tai ainakaan replikoida: jos ääntä ei ole. Silloinkin saatetaan esitys yrittää paikata jotenkin. Itse olen kerran istunut katsomossa, kuiskaajan paikalla, Lilla Teaternissa ja live-dubbannut näyttämöllä olevaa täysin äänensä menettänyttä näyttelijää. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin teatterissa harvinaista. Tilanne syntyi, koska olin itse näytellyt roolin aika verekseltään ja repliikit ja näyttelijän asemat olivat hyvässä muistissa.

Äänen menetys tuli itselläni vastaan viime marraskuussa. Silloin oli liikkeellä sitkeää, äänen kokonaan pariksi viikoksikin vievää flunssaa. Sain lapseltani tartunnan ja sairastuin niin että lauluääni oli tipotiessään. Puheääni kulki, mutta räkäisenä ja pudonneessa rekisterissä. Katsoin kalenteria: seuraavana iltana olisi esitys: Onnellisuuden Tasavalta. Tiedossa laulua ja pitkää replikointia. Ja äänihuulien välistä tuli pelkkää pihinää, kun yritin kokeeksi laulaa.

Valitsin ohjaajan numeron: ”Heippa, nyt on huomisen esitys hiukan vaarassa. Tai mun biisi, mulla ei ole mitään toivoa saada laulettua ääntä aikaiseksi, pelkkää pihinää. Mutta en halua, että esitystä perutaan.” Sovittiin ohjaajan kanssa että biisin voi puhua tai kähistä ja että roolihenkilö voi yskiä, kröhiä ja olla räkäinen. Vähän helpotti omia paineita. Saa olla sellainen kuin on. Ihminen. Mutta kuitenkin: halusin ääneni takaisin.

Lähdin kävelemään alas Kallion Linjoja mielessäni kollega, joka tietää luontaisparantamisesta paljon. Löysinkin hänet hänen ihanasta kasvisravintolastaan. Kun hän tuli halaamaan minua, huudahdin: “Ei, varo, mä oon kipee, mulla ei ole ääntä. Mulla on näytös huomenna, pitää laulaa, mitä mä teen?” Ystäväni vakavoitui. Kollegiaalinen yhteisymmärrys. Vakava paikka. “Reckewegin äänitipat. Nro.45. Hämeentien PUR:istä saat niitä. Juokse, se on vielä 15 minsaa auki. Ja tietty hulluna sinkkiä ja ceetä. Nää tulee ekana mieleen. Juokse! Tsempppiä huomiseen vetoon!”

Lähdin PURiin, vaikka muistin, että minulla kyllä oli vielä äänitippoja valtavassa ravintolisäkokoelmassani. Ajattelin: saan sieltä jotain muuta.

Löysin Hämeentieltä pikkuruisen liikkeen muistikuvan perusteella, siinä se oli lähes huomaamattomana kuin puristuneena pitserian ja pesulan keskelle. Ovi oli auki. (Kiitos!) Ja mikä rauhoittava maailma avautuikaan oven sisäpuolella.

Homeopaatti itse seisoi myymälässä ja kysyi, miten voisi auttaa minua. Pyysin parhaita konsteja äänen takaisin saamiseen ja flunssan hoitoon. Sain kaikki jo tuntemani niksit: äänitipat, sinkki, c-vitamiini, d-vitamiini, pakuri, aurigonhattu… Olin valinnut jo hyvän setin näitä perusjuttuja, kun sanoin: “Eikö ole mitään ihmelääkettä? Mä tarviin ihmeparanemisen. Mun pitää laulaa huomenna loppuunmyydyssä näytöksessä.”

Silloin kuulin ensimmäisen kerran elämässäni sanan Manuka-hunaja. Homeopaatti esitteli tuotteen maltillisesti. Purkilla oli hintaa, ei olisi tullut mieleenikään ostaa sitä, jos se olisi vain tullut vastaan hyllyssä. Minulle kerrottiin, että Manuka hunaja on hunaja, jota sairaaloissakin käytetään sairaalabakteerin torjunnassa. Manuka puu kasvaa Uudessa Seelannissa, jossa maaperässä on antiseptisyyttä, joka siirtyy manuka puun kukkiin ja mehiläisten niistä valmistamaan hunajaan. Purkkeja oli eri hintaisia riippuen siitä, kuinka tehokasta hunaja oli. Homeopaatti sanoi: tämä on kallis, mutta tämä voisi olla se ihmelääke. Minä kuuntelin ja päätin mielessäni: nyt minä kokeilen. Poimin kaiken jo kassalle tuomani takaisin koriin, anteeksi mä en otakaan näitä. Valitsin sertifioidun (UMF), teholtaan 15+ olevan hunajan (skaala on 10-22). Hintaa purkilla oli vähän alle 50 euroa. Homeopaatti muistutti, että hunajaa ei missään nimessä saa lämmittää tai kuumentaa, sitä kannattaisi nyt heti kotiin tullessa ottaa lusikallinen, sitten illalla vielä lusikallinen ja aamulla. Kun olo paranisi, riittäisi yksi lusikallinen silloin tällöin ylläpitämään vastustuskykyä.

Otin lusikallisen heti kotiin tultuani. Annoin hunajan sulaa alas kurkkuun. Hunaja tuntui raikkaalta nielussa. Ei niin selkeästi, kuin mentholi viilentää, mutta pitkäksi aikaa hunajan oton jälkeen jäi väkevä tuntuma kurkunpäähän ja nieluun. Jonkin ajan kuluttua minua alkoi yskittää, jostain syvältä irtosi limaa. Ajattelin, että vaikuttaakohan hunaja nyt mun turvonneissa äänihuulissa. Työntääkö se sieltä nyt sitä tautia ulos? Olin koko illan puhumatta. Ennen nukkumaan menoa otin toisen lusikallisen hunajaa. Puhdas ja aavistuksen viileä tuntemus jäi koko yöksi viipyilemään nieluun.

Seuraavana aamuna, kun aloin hiljaa kokeilla ääntä, huomasin valtavaksi hämmästyksekseni, että laulaminen ei tuottanut mitään ongelmia. Olo oli muutenkin parempi. Pystyin laulamaan vaivatta. Olin ihmeissäni. Tämä totta vieköön oli niin sanottu ihmeparaneminen.

Kollegani teatterilla huomasivat paranemiseni ja monet kiinnostuivat Manukasta. Luulen löytäneeni lääkkeen, joka voi pelastaa äänityöläisen pinteestä.

Marraskuun jälkeen olen ostanut lukuisia purkkeja arvokasta hunajaa ja hoitanut sillä lastani ja itseäni. Olemme pysyneet terveinä sellaiseen aikaan vuodesta, kun ympärillä ihmiset ovat laonneet erilaisiin räkätauteihin. Skeptinen voi sanoa: ei ole todisteita. Jos pysymme terveinä, olen onnellinen.

Nyt toivon vaan että teatteri alkaisi ostaa hunajaa ensiapukaappiin!