Probiooteista symbiootteihin: näin tuet suolistoa kokonaisvaltaisesti

11.3.2022 | PUR toimitus

Ymmärryksemme suolistomikrobistosta eli mikrobiomista on viimeisten vuosikymmenten aikana ottanut jättiläisen askelia eteenpäin.

Moni vallalla ollut käsitys suolistosta vaatiikin uudelleen tarkastelua. Olemme muun muassa tottuneet ajattelemaan, että yhdellä probioottikuurilla, joka sisältää runsaan määrän yksittäistä bakteerilajia voitaisiin “korvata” tuhoutuneet suolistobakteerit ja elvyttää suolistofloora ennalleen esimerkiksi antibioottikuurin tai sairauden jäljiltä.

Kuten nykyään tiedämme, suoliston mikrobiomi on äärimmäisen hienostunut ja mutkikas ekosysteemi, joka on meille jokaiselle yksilöllinen ja alati kehittyvä. Kuten kaikkien ekosysteemien kanssa olisikin hyvä ajatella suolistoa kokonaisvaltaisesti biodiversiteetin eli monimuotoisuuden sekä kasvuympäristön näkökulmasta, sen sijaan että keskitymme yksittäisiin mikrobikantoihin ja mikrobien lukumääriin.

Perinteiset probiootit sisältävät usein ison annoksen yhtä tai kahta bakteerikantaa, joilla on tutkittuja positiivisia vaikutuksia suolistolle ja terveydelle. Perinteisten probioottien haaste kuitenkin on, että ilman oikeanlaista ympäristöä yksittäisten eristettyjen bakteerien on vaikea kasvaa ja kehittyä. Voit ajatella seuraavaa vertauskuvaa: jos lähettäisimme ihmisiä täynnä olevan avaruusaluksen Marsiin, kuinka moni heistä selviäisi siellä? Toisaalta, kun olosuhteet ovat oikeat, yksi bakteeri voi monistua sadoiksi miljardeiksi yksilöiksi vain yhdessä vuorokaudessa.

Tästä on Living Nutrition symbiooteissa kysymys. Yksi kapseli Your Flora-symbioottia sisältää mikrobien lisäksi luonnollisen kasvuympäristön, joka ruokkii ja ravitsee mikrobeja, jotta ne voivat kasvaa ja kukoistaa suolistossa.

Valmisteiden pääraaka-aine on fermentoitu idätetty luomusoija, joka sisältää luontaisesti kehittyneitä hyödyllisiä bakteereja ja hiivoja, näitä ruokkivia ravinteita eli prebiootteja sekä lukuisia terveydellemme ja suoliston toiminnalle tärkeitä mikrobien aineenvaihduntatuotteita kuten entsyymejä, peptidejä, aktivoituja polyfenoleja, lyhytketjuisia rasvahappoja, aminohappoja, pilkottuja vitamiineja ja hivenaineita sekä hermovälittäjäaineita (näitä yhdisteitä kutsutaan myös postbiooteiksi, ja kirjoitimme niistä täällä).

Fermentoidun soijan katsotaan olevan monipuolisuutensa vuoksi yksi parhaista ravinnonlähteistä tukemaan suolistoflooraa. Soijan maine on ollut viime vuosina ristiriitainen, mutta huolet soijasta liittyvät ennen kaikkea sen nykyisiin käsittelymenetelmiin ja käyttötapoihin. Fermentointi muokkaa soijan rakenteen hyvin sulavaksi ja hajottaa sen sisältämät, toisille allergisen reaktion aiheuttavat proteiinit harmittomiksi aminohapoiksi ja peptideiksi. Soijaa onkin perinteisesti käytetty nimenomaan fermentoituna, ja miso, natto, ja tempeh ovat erinomaisia esimerkkejä erittäin suolistoystävällisestä ruoasta. Living Nutritionin käyttämä soija on aina myös luomutuotettua ja geenimanipuloimatonta, jolloin voit olla varma, ettei se sisällä torjunta-aineita.

Your Flora-tuotteet hoitavat suolistosi hyvinvointia kokonaisvaltaisesti, tarjoten parhaan mahdollisen kasvuympäristön omalle, yksilölliselle suolistofloorallesi. Tässä tiivistettynä Your Flora-symbiootin ja perinteisen probiootin erot:

living nutrition probiootit

 

Yli sata luontaisesti kehittynyttä mikrobilajia niiden kasvuympäristössä

Uusi, kehittynyt fermentointimenetelmä jota Your Flora-tuotteissa käytetään mahdollistaa entistä laajemman kirjon hyödyllisiä bakteerilajeja. Your Flora -tuotteissa on yli sata mikrobilajia, joista iso osa on Lactobacillus-ryhmän bakteereja. Tässä niistä muutamia:

Lactobacillus plantarum, Lactobacillus delbrueckii, Lactobacillus rhamnosis, Lactobacillus gasseri, Lactobacillus acidophilus, Lactobacillus hilgardii, Lactobacillus casei, Lactobacillus salivarius, Lactobacillus paracasei, Gluconobacter oxydans, Leuconostoc lactis, Lactobacillus fermentum, Lactobacillus brevis, Lactobacillus kefiri, Lactobacillus reuteri, Lactobacillus kefiranofaciens, Lactobacillus johnsonii, Leuconostoc mesenteroides ja Lactobacillus helveticus. 

Tuotteiden laadusta kertoo myös se, että Your Flora tuotteet ovat 100% luomua, ja niillä on Britannian suurimman luomu- sertifikaatin Soil Association hyväksyntä. Ilolla voidaan myös kertoa, että Your Flora -tuotteet ovat kasvipohjaisia ja  täysin vegaanisia. Tuotteissa ei ole käytetty gluteenia, lisä-, täyte- tai väriaineita. Tuotteet eivät vaadi kylmäsäilytystä, ja ovat siksi helppo pakata myös reissuun mukaan.

miten probiootit toimivat

 

your flora symbiootit sisältää

Valitse tilanteeseesi sopivin tuote

Living Nutrition Your Flora-tuotteita on yhteensä kuusi, joista jokainen on suunniteltu eri käyttöalueisiin. Fermentoidusta soijasta koostuvaa symbioottista ydintä täydentää käyttötarkoituksen mukaan valitut luomulaatuiset yrtit, jotka tukevat ruoansulatuskanavan toimintaa.

  •  Your Flora Tranquil  sisältää luomu rauhoittavista ominaisuuksistaan tunnettua  fenkolia ja kamomillaa. Tuote sopii vatsan turvotukseen, ilman muodostumiseen, FODMAP-hiilihydraattien yliherkkyyteen ja tunteeseen kun “perhosia lentelee vatsassa”.
  • Haastaako arkea akne tai kutiseva ihottuma? Kokeile ihonhoidon tukituotteeksi Terrainia. Limaa tuottavista ominaisuuksistaan tunnetut aloe vera ja punajalavankuori auttavat suojaamaan suoliston limakalvoa, ja Terrain voi siten auttaa suoliston pinnan eheyden haasteissa (jotka saattavat mm. ilmetä iholla). Asiakkaat ovat kertoneet myös Your Flora Terrainin tuomasta helpotuksesta närästykseen.
  • Antibioottikuuri vie haitallisten bakteerien mukana usein myös ison osan suolistomme hyödyllistä bakteereista. Ota Your Flora Regenesis käyttöösi antibioottikuurin tai sairauden jälkeen, sillä se auttaa edistämään suolistobakteerien elpymistä tehokkaina prebiootteina tunnettujen sikurin ja artisokan ansiosta.
  • Inkivääriä ja kurkumaa sisältävä Your Flora Gold Spice auttaa käynnistämään hidastunutta ruoansulatusta ja aineenvaihduntaa.
  • IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä on harmillisen yleinen vaiva, kuten muutoinkin herkästi eri ruokiin reagoiva suolisto. Näihin tilanteisiin piparminttua ja sitruunamelissaa sisältävä Your Flora Sensitive on paras vaihtoehto, sillä nämä yrtit auttavat rauhoittamaan suolen solukkoa ja laukomaan suolen sileän lihaksen kramppeja.
  • Aina ei tarvitse odottaa epätasapainotilan saapumista vaan sitä voi ennaltaehkäistä käyttämällä Your Flora Familytuotetta.  Se tukee yleistä terveyttä ja suoliston hyvinvoinnin tukemiseen koko perheelle, myös odottaville äideille. PS. Tällä tuotteella taiot kotikeittiössä myös herkullisen mantelimaidon, kookos-kefiirin sekä kombuchan ilman scobya. 
fermentointu ravintolisä

Haluatko lukea lisää probiooteista, suoliston terveydestä tai fermentoinnista?