Sulfaatittomat shampoot ja silikonittomat hoitoaineet ovat superfoodia hiuksille

7.6.2019 | PUR toimitus

Tänä keväänä tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta curly girl –metodi, jossa hiuksen vähäinenkin taipuisuus tuodaan esille hoitamalla sitä luonnonmukaisesti. Tätä villitystä on ollut hauska seurata ja se on herättänyt minussakin paljon ajatuksia hiusten hoidosta.

Itse olen jo vuosia pessyt hiukseni ensin hoitoaineella ja vasta sen jälkeen shampoolla, joten oma hiukseni on jo aika tottunut tähän menetelmään. Ihan jokaisella pesukerralla en tarvitse lainkaan shampoota, koska en käytä arkisin juurikaan synteettisiä muotoilutuotteita. Tuon maahan Gyada Cosmetics hiustenhoitotuotteita ja tästä sarjasta olen löytänyt myös itselleni toimivia tuotteita. Tämä 2017 perustettu sarja tulee Sisiliasta. Juuri Gyada oli Italiassa se tuoteperhe, joka löi läpi kiharanhoitobuumin. Instavideot Curly Styling Creamin käyttäjiltä levisivät vauhdilla ja kysyntä on yllättänyt myös valmistajan. Koko sarjalla on AIAB-luonnonkosmetiikkasertifikaatti ja kaikki tuotteet ovat lisäksi nikkelitestattuja ja vegaanisia. Luonnon tuoksusekoitusten ansiosta nämä tuotteet tuoksuvat todella hyvältä – vihdoin sarja niille, jotka haluavat luonnonkosmetiikkaa, mutta vierastavat yrttisiä tuoksuja.

gyada-cosmetics-hiukset
Klikkaamalla kuvaa pääset Gyada Cosmeticsin tuotteisiin.

Hiustenhoito luonnollisesti

Käsitellyille ja luonnonkiharoille taipuisille hiuksille pörröisyyttä poistamaan toimii loistavasti Anti-frizz -tuotteet. Arganin, pellavan ja avokadon kasviöljyt yhdessä malvanuutteen, soijan proteiinin ja ruusu- ja ruiskaunokkiveden kanssa kosteuttavat hiuksia sisältä palauttaen niiden pehmeyden.

Spirulina-sarja on ihan huippuhyvä hauraille, rasittuneille ja katkeileville hiuksille sekä hiustenlähdöstä kärsiville. Itse käytän tästä sarjasta hiusnaamiota noin kerran viikossa. Hiukseni eivät ole koskaan olleet niin pehmeät kuin tämän maskin käytön jälkeen. Levitän naamion kuivaan tai kosteaan hiukseen riippuen siitä kuinka kuivat hiukseni milloinkin ovat. Spirulina toimii hyvin hauraille ja rasittuneille hiuksille, koska se palauttaa hiusten oman luonnollisen vahvuuden ja hiuspohjan kosteustasapainon. Ei ole siis väliä onko hiuspohja kuiva vai öljyinen. Spirulina sisältää vitamiineja, aminohappoja ja mineraaleja, jotka ovat tärkeitä hiusten rakennusaineita. Vehnäproteiini ja ginseng kiihdyttävät hiustenkasvua. Tästä sarjasta löytyy shampoon ja hoitoaineen lisäksi ihan superhyvä latvoille tarkoitettu seerumi .

gyada-cosmetics-spirulina-hiustenhoito
Klikkaa kuvaa, niin pääset Gyadan spirulina-hiustenhoitotuotteisiin.

Käy lukemassa miten Sallankengissä -bloggaaja Salla sai apua hiusongelmiinsa Spirulinatuotteista.

Luonnollisen erottuvat kiharat – ole juuri niin Curly Girl kuin haluat

Gyada Cosmetics –sarjassa on hyvin toimivat Curly Hair – tuotteet. Shampoon ja poispestävän hoitoaineen lisäksi sarjaan kuuluu kaksi eri vahvuista kiharageeliä, kevyt ja voimakas pito, ja hiuksiin jätettävä muotoileva hoitoaine. Näillä tuotteilla on helppo lähteä kokeilemaan curly girl – metodia.

gyada-cosmetics-curly-girl-metodi
Klikkaa kuvaa, niin pääset Gyadan kiharatuotteisiin.

Oma boheemi metodini, johon sekoitan hiustyyppini mukaisesti tuotteita menee kutakuinkin näin:

  1. Tehopesen Curl Definig tehopuhdistavalla shampoolla kaikki synteettiset muotoilutuotteet pois ennen metodin aloittamista.
  2. Kerran viikossa käytän hiusmaskia. Spirulina-sarjan maski on superhoitava. Myös kiharien hiuksien muotoiluvoiteella voi tehdä maskin.
  3. Hiusten pesu pelkällä hoitoaineella (kutsutaan myös co-wash) on erottuvan kiharan ja menetelmän hoitavuuden tae. Itse käytän tähän Anti-Frizz tai kihara -sarjan hoitoainetta. Jos pesukerrasta on jo pitkä aika tai olen käyttänyt muotoilutuotteita, niin käytän myös pienen määrän shampoota. Muotoileva kihara-shampoo on todella hyvä kiharoille ja hoitava.
  4. Hoitoainepesun jälkeen levitän hiusten latvoihin ja pituuteen jätettävää kiharoiden hoitoainetta. Liikaa hoitoaineen käyttöä on kannattaa varoa. Itselläni indikaattorina toimivat takut – hoitoainetta käytän niin paljon, että saan kaikki takut helposti oikenemaan. Liika hoitoaine tekee hiuksista raskaat ja helposti likaantuvat. En yleensä käytä harvaakaan kampaa märkiin hiuksiin vaan luotan ”viisipiikkisiin” eli setvin hiukset sormilla.
  5. Jos haluan erottuvat kiharat, niin kuivaan hiukset ensin käärimällä teepaidasta turbaanin hiuksiin kunnes suurin kosteus on poissa – näin veden paino ei suorista kiharoita (eng. plopping). Lopuksi annan hiusten kuivua vapaana ja puristelen niihin kiharageeliä (Curl Sculpting Fluid Gel) tai spirulinaseerumia vähän kerrallaan sitä mukaa kun kuivuminen edistyy. Jos joudun käyttämään kuivaajaa, levitän hiusten pintaan vähän hiusöljyä ja käytän kiharan tekemiseen tarkoitettua laajaa suutinta – melko kylmälläkin puhalluksella saa hiukset kuivattua.

Kirjoittaja on Gyada Cosmeticsin tuotesarjan maahantuoja ja oman elämänsä luomuilija Mari Mattson.