Sininen valo voi viedä yöunet ja vanhentaa ihoa

3.8.2021 | Laura Eskola

Mitä on sininen valo ja miksi sitä tulisi välttää?

Digilaitteiden sininen valo muistuttaa aallonpituudeltaan auringonvaloa, eli päivänvaloa joka ylläpitää vuorokausirytmiä. Päiväsaikaan kirkas ruutu virkistää ja siksi moni käyttääkin kirkasvalolamppua pahimpaan kaamosaikaan. Illalla älylaitteiden sinivalo kuitenkin häiritsee sisäistä kelloamme. Jos ruutuja tuijottaa myöhään illalla, aivot saavat viestin että aurinko paistaa edelleen, jolloin luonnollisen unihormoni melatoniinin tuotanto häiriintyy ja voi siten vaikeuttaa nukahtamista sekä huonontaa unen laatua.

Tänä päivänä keskivertoihminen vilkaisee puhelintaan joka 12. minuutti, noin 80 kertaa päivässä. Tähän päälle vielä tietokoneen, television ja muiden laitteiden kautta tuleva altistus – siniseltä valolta ei voi välttyä! Mutta ei hätää; lue alempaa PURin vinkit, miten sinivalolta voi suojautua.

sinivaloa ehkäisevät lasit

Sinisen valon vaarat silmille

Sininen valo on suuri rasite silmille; se voi aiheuttaa silmien kuivumista, kutinaa, kirvelyä ja päänsärkyä. Sinivalo on valotyypeistä häikäisevin ja se pakottaa silmät tarkentamaan voimakkaammin. Tämä väsyttää ja rasittaa silmiä. Myös moderni led-valaistus tuottaa päivänvaloon verrattavaa valoa, joka estää melatoniinin tuotantoa iltaisin.

Sinistä valoa suodattavista Biohakkerin iltalaseista saattaa olla apua erityisesti niille, jotka työskentelevät tai opiskelevat näyttöpäätteellä iltaisin, sekä niille jotka katsovat televisiota tai selaavat puhelinta sängyssä juuri ennen nukkumaan menoa.  Biohakkerin iltalasit estävät tehokkaasti sinistä valoa ja siten tukevat melatoniinin tuotantoa. Kun niitä käytetään iltaisin puhelinta tai tietokoneen ruutua katsoessa, silmät saavat levätä eikä näytön tuijottaminen tunnu yhtä raskaalta. Iltaisin laseja kannattaa käyttää vähintään tunti ennen nukkumaan menoa.

Iltalasit estävät 99%-100% UVA- ja UVB-säteilyä, joten niitä voi käyttää myös aurinkoisella säällä vähentämään silmien rasitusta. Ne ovat erinomainen apuväline myös päiväsaikaan herkkäsilmäisille ja heille joiden silmiä kirkkaat valot häikäisevät.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan sinivaloa blokkaavien lasien käyttö paransi unettomuudesta kärsivien oireita merkittävästi; sekä unen laatu että syvyys kohentui huomattavasti. Lue tästä artikkelistamme lisää biohakkerin työkaluista arjessa.

sinivalon haitat

Miksi sininen valo vanhentaa ihoa?

Silmien rasituksen sekä unen laadun heikentämisen lisäksi sininen valo vanhentaa myös ihoa. Sinivalo altistaa vapaille radikaaleille, jotka hapettavat ihosoluja ja aiheuttavat oksidatiivista stressiä. Se rapistaa ihon kuntoa. On jo kauan tiedetty, että auringonsäteet vanhentavat ihoa ennen aikaisesti, mutta nyt on huomattu, että sininen valo kykenee tunkeutumaan vielä syvemmälle ihoon, kuin UVA- sekä UVB-säteet. Se voi aiheuttaa vaurioita kollageeni- ja elastiinisäikeisiin, jonka seurauksena iho vanhenee. Sinivalo saattaa myös aiheuttaa tulehdusta ihossa ja aiheuttaa jopa värimuutoksia, eli pigmenttiläiskiä.

Sinivalosuojan lupaavien kosmetiikkatuotteiden vaikutus perustuu erityisesti antioksidantteihin. Ne sitovat happiradikaaleja ja ehkäisevät ihon vaurioitumista. Bybi Beautyn Blueberry Booster eli mustikkaseerumi sisältää vain ja ainoastaan mustikan siemenistä puristettua öljyä. Sen on todettu imevän sinistä valoa itseensä ennen kuin se läpäisee ihon ja toimivan siten 100% luonnollisena suojamuurina tätä ihoa vaurioittavaa valoa vastaan. Blueberry Booster taistelee sinisen valon haittoja vastaan myös mustikan sisältämien beetakaroteenin sekä omega-rasvahappojen avulla. Ihoa suojaava vegaaaninen seerumi on erityisen tehokas päiväsaikaan ehkäisemään sinivalon haittoja, mutta sitä suositellaan käytettäväksi myös illalla korjaamaan ruutuajan jo aiheuttamia iho-ongelmia.

Bybi Beauty boosterit on suunniteltu tehostamaan olemassa olevaa ihonhoitorutiinia. Muutama pisara haluttua seerumia lisätään kosteusvoiteen joukkoon tai suoraan iholle. Tuotteet sopivat jokapäiväiseen käyttöön ja ne toimivat ihanteellisesti myös meikin alla. Boostereiden tehokkuuden salaisuus on niiden korkea aktiiviainepitoisuus; ne eivät sisällä mitään lisättyä tai ylimääräistä.

biohakkerin iltalasit

Bybi Beauty –sarjan neljä tehoseerumia

  • Bakuchiol Booster – kasvipohjainen 100% luonnollinen öljyseerumi, joka sisältää 1% Bakuchiolin öljyä ja 99% skvalaania. Bakuchiol on luonnollinen ja herkkäihoisille sopiva vaihtoehto A-vitamiinille eli retinolille. Sen tiedetään silottavan ja tasoittavan ihoa, sekä stimuloivan kollageenin tuotantoa, joka parantaa ihon kimmoisuutta.
  • Strawberry Booster – 100% kylmäpuristettua mansikansiemenöljyä sisältävä boosteri on erinomainen ihon pehmentäjä, parantaen erityisesti pintakuivan, kiristävän ja herkän ihon kosteuspitoisuutta. Strawberry Booster liukuu pehmeästi iholla ja imeytyy todella nopeasti, tuoden iholle herkullisen hienovaraisen vasta poimitun mansikan tuoksun. Tuloksena pehmeä, silkkinen ja ravittu iho.
  • Buriti Booster – 100% kylmäpuristettu buritiöljy on ihoa suojaava ja kirkastava seerumi. Buritin antioksidanttinen ominaisuus suojaa ihoa ympäristön aiheuttamilta stessitekijöiltä, kuten saasteelta ja UV-säteilyltä. Se on täydellinen kaikille, jotka kulkevat paljon kaupungilla saasteiden ympäröimänä, ja haluavat olla varmoja, että iho on suojattuna. Tuloksena kirkas, vahva ja terve iho.
  • Blueberry Booster – 100% kylmäpuristettu mustikansiemenöljy suojaa ihoa älylaitteiden, tietokoneiden ja auringon säteilemän sinisen valon aiheuttamia ihovaurioita vastaan. Mustikkabooster saa raaka-aineensa mehuteollisuuden ylijäämästä, joten se on todellinen kestävän kehityksen tuote! Tämä tehokas booster suojaa ihoasi sinisen valon aiheuttamilta vaikutuksilta imien valon ennen kuin se läpäisee ihon.