PMS-oireiden luonnonmukainen hoito

12.8.2021 | Daniela Salomaa

Oletko pitänyt PMS-oireita ikävänä mutta naisen elämään kuuluvana vaivana?

Mielialat heittelevät, keskittyminen on vaikeaa, rintoja aristaa ja turvottaa. Taitaa olla taas se aika kuukaudesta. PMS-oireet ovat monelle tuttuja, mutta yleisyydestä huolimatta PMS ei ole luonnollinen tila eikä naisen elämän kuulu olla yhtä kärsimystä kuukaudesta toiseen.

Mikä PMS?

Kuukautisia edeltävä oireyhtymä eli premenstruaalioireyhtymä (PMS) tarkoittaa ennen kuukautisia esiintyviä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haittaavat normaalia elämää.

Lieviä vaivoja ilmenee lähes kaikilla naisilla jossakin vaiheessa elämän varrella. Tyypillisintä oireilu on 35–45-vuotiailla. Tavallisimmat psyykkiset oireet ovat ärtyneisyys, masentuneisuus ja itkuherkkyys. Myös unettomuutta ja keskittymisvaikeutta voi esiintyä. Fyysisiä oireita ovat rintojen arkuus, rintojen turpoaminen, yleinen turvotus ja päänsärky. Oirekuva voi vaihdella kierrosta toiseen.

PMS:n syytä ei tiedetä, mutta se liittyy säännölliseen kuukautiskiertoon ja häviää vaihdevuosien alettua. Perimmäinen syy on edelleen tuntematon. Ajatellaan, että normaaliin munasarjatoimintaan liittyvät hormonitasojen muutokset jostain syystä aiheuttavat poikkeavan vasteen keskushermostossa. Keskushermoston välittäjäaineilla, muun muassa serotoniinilla ja GABA:lla, uskotaan olevan osuutta oireyhtymän synnyssä.

Lähde: Duodecim

kuukautiskipujen luonnollinen hoito

PMS-oireiden taustalla on kuitenkin usein hormonaalinen epätasapaino, joka voi johtua monesta eri syystä. PMS:n lisäksi yhä nuoremmilla naisilla voi olla merkkejä hormonitoiminnan epätasapainosta, mm. kivuliaat ja/tai epäsäännölliset kuukautiset, hedelmällisyysongelmat, endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti, PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä.

Hormonaalinen epätasapaino viittaa siihen, että hormonien tasot ja keskinäiset suhteet eivät ole optimaalisia, mikä aiheuttaa erilaisia oireita. Kyseessä on monimutkainen kokonaisuus, sillä hormoneja tunnetaan yli 50. Tärkeimmät naishormonit ovat estradioli, estrioli, estroni sekä progesteroni eli keltarauhashormoni. Muut naisen sukupuolitoimintoihin vaikuttavat tärkeät hormonit ovat testosteroni, DHEA, kortisoli, oksitosiini ja prolaktiini.

Olen osallistunut Nordic Labsin DUTCH testin terapeuteille ja lääkäreille järjestettävän koulutukseen. Lyhenne tulee sanoista Dried Urine Test for Comprehensive Hormones. DUTCH hormonitestin avulla voidaan selvittää sukupuoli- ja lisämunuaishormonit ja niiden metaboliitit eli aineenvaihduntatuotteet. Testin avulla saadaan tietoa hormonien tasosta, epätasapainosta ja osviittaa tarvittavista tasapainottamistoimenpiteistä.

pms oireiden hoito

Yleistäen voidaan todeta, että PMS oireiden ja monien muiden hormonaalisten oireiden taustalla oleva syy on estrogeenidominanssi. Estrogeenidominanssi syntyy, kun elimistä tuottaa estrogeenia kuten ennenkin tai vähemmän, mutta progesteronin tuotanto on laskenut, estrogeenia on elimistössä liikaa tai estrogeeni ei poistu tehokkaasti elimistöstä.

Progesteronin tuotanto kääntyy luonnolliseen laskuun naisten lähestyessä esivaihdevuosia, joten estrogeenidominanssiin liittyvät vaivat alkavat yleistyä yli 35-vuotiailla naisilla.

Alhainen progesteroni aiheuttaa muun muassa kivuliaita kuukautisia, hedelmättömyyttä, endometrioosia, unirytmin häiriintymistä, painon kertymistä ja turvotusta sekä mielialan muutoksia. PMS-oireet voivat voimistua, kuukautiskierto heitellä ja lyhentyä sekä vuoto runsastua. PMS-oireista kärsivillä naisilla on yleensä normaalia alemmat progesteronitasot.

Syyt hormonaaliseen epätasapainoon

Ikä ja perimä vaikuttaa keskeisesti naishormonien tuotantoon ja ne ovat annettu tekijä. Elämäntavoilla on kuitenkin myös suuri vaikutus ja niihin voi jokainen vaikuttaa itse. Tämä on erittäin voimaanuttavaa, asioille voi aina tehdä itse jotakin ja näin parantaa omaa hyvinvointia! Kannustankin kaikkia ottamaan vastuun hyvinvoinnistaan, selvittämään syitä epätasapainoon ja tekemään omaa terveyttä edistäviä valintoja.

Suurimmat syyt hormonaaliseen epätasapainoon ja estrogeenidominanssiin ovat huonolaatuinen ravinto, ylipaino, suoliston ja maksan huono kunto, tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden puutokset sekä pitkittynyt stressi, negatiivinen mielentila ja huonot elintavat.

Myös kemikaalit ja ympäristömyrkyt rasittavat elimistöä ja häiritsevät hormonitoimintaa, joten valitsemalla mahdollisimman luonnonmukaiset ja puhtaat tuotteet tuet myös hormonitasapainoasi. Hyvä esimerkki ovat kuukautissuojat, jotka tavallisesti sisältävät kemikaaleja ja hajusteita. Onneksi nykyään on saatavilla myös luomuvaihtoehtoja.

Valitettavasti hormonaaliset valmisteet sotkevat naisen omaa hormonitoimintaa ja ovulaatio estyy tai harventuu, jolloin progesteronin tuotanto laskee. Lue lisää täältä.

wild nutrition kuukautiset

Voit edesauttaa hormonitasapainoa ja helpottaa PMS-oireita ruokavalion avulla

  • Karsi ruokavaliosta sokeri, valkoinen vehnä ja prosessoidut ruoat, jotka aiheuttavat hiljaista tulehdusta ja sekoittavat hormonitasapainoa. Vähennä myös maitotuotteita.
  • Laadukasta proteiinia on hyvä nauttia joka pääaterialla, myös aamupalan yhteydessä, sillä aminohapot korjaavat kohdun kudoksia ja proteiini toimii apuna hormonien tasapainottamisessa. Hyviä lähteitä ovat kala, vaalea liha, kasviproteiinit.
  • Lisää kuidun määrää. Kuidut auttavat tasapainottamaan verensokeria, jolla on merkittävä rooli mielialojen heittelyn ja sokerinhimon hillinnässä. Kuidut auttavat vatsaa toimimaan säännöllisesti, mikä on tärkeää, jotta käytetty estrogeeni poistuu elimistöstä.
  • Laadukkaat rasvat toimivat hormonien rakennusaineina ja lieventävät tulehduksia. Hyviä lähteitä ovat avokadot, kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy, siemenet ja liotetut pähkinät.
  • Tiettyjen ravintoaineiden, kuten magnesiumin, kalsiumin ja B6-vitamiinin on osoitettu helpottavan PMS-oireita.

Muu hormonitasapainon tuki

Monet perinteisesti käytetyt kasvit tukevat hormonitasapainoa, mm. siveydenpuu, puna-apila, poimunlehti, Dong quai ja ashwagandha. Tutkimuksen mukaan kurkumiini vähentää PMS oireita ja kuukautiskipuja. Wild Nutrition hyödyntää näitä rohtoja ja tietoja yhdistelmävalmistessaan Premenstrual Complexissa. Valmiste sisältää optimaalisen yhdistelmän vitamiineja, hivenaineita ja adaptogeeneja PMS-oireiden lievittämiseen. Tuote sisältää mm. rauhoittavaa ashwagandhaa, verensokeria tasapainottavaa kromia, kuukautiskiertoa tasoittavaa dong quai -yrttiä sekä maksan toimintaa tukevaa maarianohdaketta. 

wild nutrition premenstural compolex

Yksilöllisyys ja kokonaisvaltaisuus

Olemme yksilöitä ja siksi jokainen nainen voi saada parhaiten apua juuri hänelle sopivasta tai sopivista hoitoyhdistelmistä. Jos keho ja mieli käyvät ylikierroksilla, stressiä lisääviin syihin on tärkeä kiinnittää huomiota. Mitä enemmän stressihormonia syntyy, sitä vähemmän keho muodostaa progesteronia, jolloin puhutaan ”kortisoliryöstöstä”. Pitkittynyt stressi sekoittaa myös lisämunuaisten ja kilpirauhasen hormonituotantoa.

Mieltä voi rauhoittaa esimerkiksi rauhallisella liikunnalla, rentoutumalla, meditoimalla ja luonnossa olemisella. Neuvoni on kuitenkin välttää liikaa suorittamista ja pakonomaisuutta näissäkin asioissa. Tärkeintä on tehdä sitä, mistä tulee hyvä ja rauhallinen mieli. Mitä tahansa, mikä auttaa olemaan tässä hetkessä sekä hyväksymään itsensä, ajatuksensa ja tunteensa.

Hyvinvoiva ihminen on eheä kokonaisuus, jossa fyysinen, emotionaalinen ja mentaalinen taso on tasapainossa. Tämä holistinen näkökulma onkin ymmärretty jo aikoja sitten joogassa, ayurvedassa, kiinalaisessa lääketieteessä ja homeopatiassa.

Lisätietoja www.danielasalomaa.com

LUE LISÄÄ:

Daniela Salomaa: Mitä jokaisen naisen tulisi tietää hormonitasapainosta

Daniela Salomaa: Estrogeenidominanssi ja sen luonnonmukainen hoito