Luonnon alkemisti muuttaa ruuan kehon tasapainoksi
3.2.2017 | PUR toimitus
”Liika on liikaa ja liian vähän on liian vähän. Usein ajatellaan, että pitää olla superterveellistä. Ei keho halua superterveellistä, vaan balanssin – tasapainon”, sanoo Living Nutritionin perustaja Graham Botfield.
Botfield on etsinyt tasapainoa jo vuosikymmeniä. Hän on aktiivisen urheiluharrastuksen kautta ollut jo nuorukaisena kiinnostunut ravintoasioista. Botfieldin tausta on tieteessä ja teknologiassa, joka tuntui alana hieman harmaalta. Ravintoasiat veivät enemmän ja Botfieldistä tuli ravintoterapeutti.
”Minulla ei ole sellaista taustaa, että olisin ollut sairas tai muuten huonovointinen ja sitten pelastanut itseni näillä tietyillä tuotteilla. Halusin enemmän olla osa ravintoasioiden yhteisöä. Siinä mielessä ehkä hieman erilainen entree alalla kuin monella muulla”, Botfield kertoo.
Botfield työskenteli aiemmin New Chapter -nimisessä ravintolisiä tuottavassa yrityksessä.
”Yhtiö näytti suuntaa mihin ravintolisäkuvio oli menossa ja todella avasi silmäni siihen, että luonnon voima on paljon voimakkaampi kuin synteettinen maailma”, Botfield kertoo.
New Chapterista mukaan tarttui filosofinen ulottuvuus, joka on vienyt häntä eteenpäin siitä lähtien.
”Halusin tehdä toisaalta jotain hyvin samanlaista, mutta toisaalta jotain hyvin erilaista. En halunnut vain laittaa lisäravinteita sekaisin kapseliin, sydämeni ei ole mukana sellaisessa. Halusin tehdä jotain mikä olisi lähempänä arvojani, tietämystäni ja taustaani. Enemmän luonnonmukaisuuteen perustuvaa. Joten rupesin matkustelemaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa. Halusin nähdä mitä maailman eri kolkissa tehtiin.”
Botfield kertoo, että melko pian hänelle selvisi, että perinteiset ja luonnonmukaiset tavat tarkoittivat fermentointia. Ajatus on saada ravintoarvosta mahdollisimman paljon talteen.
”Markkinoilla olevissa tuotteissa näki kahta lähestymistapaa: Ravintolisään yritetään saada jauhetussa muodossa alkuperäisestä ruuasta mahdollisimman paljon. Lopputulos ei voi olla yhtä hyvä, koska joitain ravintoaineita ja entsyymejä ei ole koskaan mahdollista saada talteen. Toinen tapa on keskittyä yhteen ravintoaineeseen ja saada siitä niin korkeatasoinen kuin mahdollista. Jotain muuta jää silloin kuitenkin saamatta”, Botfield selvittää.
Nämä tavat eivät sytyttäneet Botfieldiä, häntä ei kiinnostanut suojeleminen vaan luominen.
”Halusin tutkia, mitä käymisessä tapahtuu ravintoaineille, mikä hyötyarvo fermentoinnin kautta saaduilla yhdistelmillä on. Se todella kiinnosti minua.”
Se kiinnostaa häntä edelleen ja siksi hän sijoittaa lähestulkoon kaiken yhtiöstä saamansa voiton tutkimukseen.
”Tarkoitus on tietysti parantaa yhtiön tulosta, mutta myös parantaa tietämystä ja ymmärtämystä ravitsemuksesta. Siksi tutkimukseen pitää investoida.”
Botfieldin tajunnan räjäytti ymmärrys, mistä fermentoinnissa on kyse, mutta tutkimus vei kuitenkin monta vuotta. Lopulta hän päätyi kefir-kombutcha -tyyppiseen fermentoinnin muotoon.
”Hiivat näyttävät olevan parempia fermentoinissa kuin bakteerit, mutta kaikkia tarvitaan. Kun ne tuodaan yhteen, saadaan paljon toimivampi kokonaisuus”, Botfield kertoo.
Jokaisen käytetyn yrtin ominaisuudet tutkitaan tarkkaan, jotta yrtti osataan käsitellä juuri oikeanlaisen prosessin kautta.
”Kun valmistuin ravintoterapeutiksi, tajusin melko pian, että en ole kovin hyvä terapeutti. Huomasin olevani parempi kouluttajana, tutorina ja luennoijana”, Botfield toteaa.
Oman tuotesarjan kehittäminen oli luennoitsijalle luonnollinen jatkumo.
”Tuotteen täytyi edustaa kaikkea sitä, mitä olin oppinut ja mistä olin luennoinut. Siinä mielessä olin tavallaan pakotettu kehittämään tuotteita, jotka vastaisivat tähän tarpeeseen.”
Hän on nyt mielestään onnellisessa asemassa, koska pystyy säätiön kautta tutkimaan asioita ja kehittämään tuotteita edelleen Etelä-Englannissa, lähellä Brightonia.
Botfield alkoi kirjoittaa viime vuoden lopulla kirjaa. Pystyäkseen käsittelemään haluamiaan asioita, hänen on täytynyt palata lapsuuteensa, jotta hän voi ymmärtää viehtymyksensä ravintoterapeutin ammattiin. Häntä on aina viehättänyt alkemistit ja mystikot, jotka pystyvät muuttamaan metallin kullaksi ja elämään ikivanhoiksi.
Botfield ajattelee tavallaan tekevänsä samaa ruualla. Se on hänelle luonnollisen alkemian muoto.