Endometrioosin oireiden helpottaminen ravinnon avulla

19.2.2018 | PUR toimitus

Naisten ja lasten terveyteen, hormonitasapainoon sekä raskauteen erikoistuneella englantilaisella ravintoterapeutilla, Henrietta Nortonilla, on yliopistotason koulutuksen ja monien vuosien potilastyön lisäksi myös henkilökohtaista kokemusta endometrioosin hoidosta ravinnon avulla.

Norton on itse kärsinyt endometrioosista ja hänelle sanottiin aikoinaan, ettei hän voi tulla sen vuoksi raskaaksi. Norton alkoi tutkia endometrioosia ja hoitaa itseään ravinnon sekä elämäntapamuutosten avulla. Nyt Norton on kolmen pojan äiti ja kotimaassaan Iso-Britanniassa suosittu kirjailija, kolumnisti ja luennoitsija, joka puhuu puhtaan ja monipuolisen ravinnon merkityksestä terveyden ylläpitämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Omakohtainen kokemus endometrioosin hoidosta reilu kymmenen vuotta sitten innoitti Henriettan uudelleen kouluttautumaan ravintoterapeutiksi. Hänestä on sittemmin tullut maansa johtava ravintoasiantuntija.

Endometrioosissa eli suomeksi kohdun limakalvon sirottumataudissa kohdun limakalvon soluja kiinnittyy jostain syystä kohdun ulkopuolisiin limakalvoihin, kuten vatsakalvon pinnalle, emättimeen, munasarjoihin tai peräsuoleen. Nortonin mukaan vaikeissa endometrioositapauksissa kohdun limakalvon soluja on löydetty jopa nenän limakalvolta. Kun kohdun limakalvon solut ovat kiinnittyneet kohdun ulkopuolisiin limakalvoihin, alkavat ne muodostaa endometrioosipesäkkeitä aiheuttaen kudokseen kroonisen tulehdusreaktion. Munasarjojen erittämä estrogeeni voimistaa pesäkkeiden kasvua, minkä lisäksi myös endometrioosipesäkkeet tuottavat estrogeenia.

Diagnosoidusta endometrioosista kärsii maailmanlaajuisesti noin 10 prosenttia naisista, mutta on arvioitu, että huomattavasti suurempi määrä sairastaa sitä tietämättään. Endometrioosin tavallisimpia oireita ovat kuukautis- ja yhdyntäkivut, lantion alueen kiputilat, lapsettomuus, suolisto-ongelmat, päänsärky sekä migreeni.

Endometrioosi on monimuotoinen oireyhtymä

Norton korostaa, että endometrioosi on erittäin monimuotoinen oireyhtymä, joka vaikuttaa koko elimistöön, sen hormonitoimintaan ja sitä kautta myös muihin toimintoihin. Tämän vuoksi endometrioosia pitäisi hoitaa monimuotoisesti. Hän huomauttaa myös, että uusimpien tutkimusten mukaan monien potilaiden kohdalla endometrioosin leikkaushoito ei ole paras ratkaisu, kun hoidon vaikutuksia tarkastellaan pidemmällä aikavälillä. Leikkauksen sijaan monet endometrioosipotilaat hyötyvät hoidosta, joka tähtää elimistön hormoniepätasapainon palauttamiseen ja suoliston terveyden parantamiseen.

Hormonitasapainoon vaikuttavat monet asiat, kuten suoliston terveys, optimaalisesti toimiva kuona-aineiden poisto sekä immuunijärjestelmän, lisämunuaisten ja verensokerin sääntelymekanismit. Nämä kaikki tekijät voivat joko tukea hormonitasapainon ylläpitämistä tai aiheuttaa epätasapainoa. Hormonitasapainoon voidaan vaikuttaa puhdistamalla elimistöä, tukemalla immuunijärjestelmän toimintaa ja tekemällä valintoja, jotka tukevat stressin purkamista ja rentoutumista. Stressi nimittäin heikentää ravintoaineiden imeytymistä suolistossa, vaikuttaa progesteronin ja tyroksiinin tuotantoon sekä vähentää ruoansulatukseen vaikuttavien entsyymien eritystä ja valkosolujen tuotantoa.

Kemikaalikuorma saattaa altistaa endometrioosille

Nortonin kutsuu ympäristökemikaaleja hormonaalisiksi haitta-aineiksi ja pitää niitä yhtenä endometrioosin puhkeamiseen vaikuttavista tekijöistä. Hän sanoo, että olemme päivittäin alttiina vähintään 300 ympäristökemikaalille. Näitä kemikaaleja ovat esimerkiksi saippuoissa, voiteissa, deodoranteissa ja hammastahnoissa käytetty likaa irrottava aine triklosaani ja ftalaatit, joita käytetään pehmentiminä muovien ja sadevaatteiden valmistuksessa sekä tekstiilien painatuksessa. Erittäin yleisiä ovat myös natriumlauryylisulfaatit, joita käytetään niiden vaahtoavien ominaisuuksien vuoksi shampoissa, hammastahnoissa ja pesuaineissa. Monet ympäristökemikaalit vaikuttavat elimistössä hormonien kaltaisesti. Ympäristökemikaaliyhdisteet kulkeutuvat soluihin ja voivat sitoutua elimistön omiin hormoni-reseptoreihin häiriten siten normaalia hormonaalista säätelyä. Ympäristökemikaalit saattavat periaatteessa häiritä minkä tahansa elimistön hormonin toimintaa.

”Olemme mitä imeytämme, emme mitä syömme”

Endometrioosiin voi vaikuttaa tukemalla elimistön puhdistusta ja ruuansulatusta sekä lisäämällä ruokavalioon tiettyjä mausteita, yrttejä ja laadukkaita lisäravinteita. Ruokavaliosta tulee karsia minimiin sokeri, kofeiini, transrasvat, alkoholi, gluteenia sisältävät tuotteet ja maitotuotteet. Iso-Britanniassa sokerin kulutus on kasvanut 20 vuodessa 31 prosenttia. Liiallinen sokerin käyttö lisää rasvasoluja, vähentää suolistoflooraa sekä vaikuttaa kromin ja magnesiumin imeytymiseen. Transrasvat taas estävät ravintoaineiden imeytymistä sekä insuliinin vastaanottavuutta. Vuonna 1997 tehdyssä tutkimuksessa endometrioosista kärsiviä naisia pyydettiin lopettamaan kofeiinin käyttö ja täydentämään ruokavaliotaan välttämättömillä rasvahapoilla. Tutkimustulokset osoittivat, että nämä ruokavaliomuutokset vähensivät naisten kokemaa kipua ja väsymystä merkittävästi. Nortonin neuvookin endometrioosista kärsivien välttämään kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttimista tai ainakin vähentämään sitä 1-2 kuppiin päivässä sekä ottamaan hyvälaatuista omega-3-rasvahappovalmistetta päivittäin 1000 milligrammaa.

Monet mausteet ja yrtit ovat antioksidanttipitoisia ja tehostavat myrkkyjen hajoamista elimistössä sekä ruoansulatuksen optimaalista toimintaa. Norton suosittelee käyttämään kurkumaa, persiljaa, korianteria, inkivääriä ja valkosipulia. Lisäksi päivän pääaterioilla tulisi nauttia jotain laadukasta proteiinia, joko kasviproteiinia, kalaa tai hitaasti keitettyä luomulihaa sekä lisukkeina esimerkiksi idätettyjä linssejä ja siemeniä ja hyvälaatuisia rasvoja, kuten avokadoa, pellavansiemenöljyä, kylmäpuristettua oliiviöljyä tai liotettuja siemeniä ja pähkinöitä. Muita suositeltavia lisukkeita ovat kaikki juurekset, joka sisältävät runsaasti mineraaleja, kuten fosforia, kaliumia, kalsiumia, rautaa ja mangaania, täysjyväviljat, kaali, parsa-, kukka- ja ruusukaali sekä fermentoidut ruuat, kuten kimchi ja hapankaali.

 

Tukihoitona luonnolliset ravintolisät

Ravintolisien pitäisi olla yhtä luonnollisia ja puhtaita kuin syömämme ruoka. Norton neuvoo valitsemaan ilman lisäaineita ja vain luonnollisista valmistettuja ravintolisiä muun muassa niiden paremman imeytyvyyden vuoksi.
Synteettinen ravintolisä voi peittää yksittäisen oireen, mutta ei ravitse koko elimistöä järjestelmää ja korjaa oireen aiheuttajaa, Norton toteaa.

Wild Nutrition Endo Complex on luonnollista kuukautiskiertoa tukemaan kehitetty yhdistelmä ravintomuotoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja yrttejä.

Henrietta Norton:
Englantilainen ravintoterapeutti, joka tunnetaan 100 % luonnollisen ravintolisäsarja Wild Nutritionin kehittäjänä. Lisäksi Norton on julkaissut suositut kirjat Take Control of Your Endometriosis, Your ja Pregnancy Nutrition sekä oppaan What to Eat When You’re Pregnant.