11.12.2015 |
Alkuperäisen kirjoitus on julkaistu Hidasta Elämää -sivustolla. ”Mineraalien tasapaino elimistössä on edellytys sille, että voimme hyvin ja näytämme terveiltä”. Näin totesi…
Lue blogi23,15€
Varastossa
Pflüger 10. Natrium sulfuricum -Solusuola.
400 tablettia.
Natriumsulfaatti on mineraali etenkin nesteen poistoon elimistöstä.
Natrium sulphuricum -mineraalia esiintyy pääasiassa kudosnesteessä.
Solusuoloja voi kroonisissa, kauan jatkuneissa vaivoissa ottaa yhden tabletin 1-3 kertaa päivässä tai terapeutin ohjeen mukaan. On mahdollista käyttää useampaa solusuolaa samanaikaisesti, mutta yleensä on suositeltavaa käyttää samaan aikaan enintään 3-5 valmistetta.
Akuuteissa vaivoissa solusuoloja voi ottaa tiheämmin ja enemmän tarpeen sekä oireiden helpottumisen mukaan. Tabletit sulaa suussa tai ne voi myös liuottaa kuumaan veteen ja nauttia kulauksittain, jolloin niiden imeytyvyys on monesti nopeampaa ja tehokkaampaa.
Solusuoloilla ei ole todettuja sivuvaikutuksia.
”Mineraalien tasapaino elimistössämme on edellytys sille, että voimme hyvin ja näytämme terveiltä” – lääkäri Wilhelm Heinrich Schüssler
Solu on kehon pienin rakennuspaikka. Koosta ja iästä riippuen ihmisen elimistö koostuu 10-100 miljardista solusta. Terveet solut ovat edellytys terveelle elimistölle. Schüsslerin kehittämä teoria oli aikanaan tieteellisesti ajan hermoilla, koska tiedemies Virchow (1821-1902) oli juuri tutkimuksissaan todennut, että sairaudet kehittyvät soluissa. Samaan aikaan lääkäri Moleschott (1822-1893) löysi elintärkeät mineraaliaineet. Virchowin oivallusta laajennettiin toteamuksella, että solun mineraalien epätasapaino myös sairastuttaa solun. Schüssler teki tästä johtopäätöksen, että ihmisten sairauksia voitaisiin hoitaa solujen mineraalipuutoksia korjaamalla ja tasapainottamalla. Tätä tarkoitusta varten mineraaliaineet hierretään ja laimennetaan (potensoidaan), jolloin elimistön on helpompi hyödyntää niitä. Schüssler käytti kehittämiään solusuoloja vuosikymmeniä menestyksekkäästi lääkärin työssään ja solusuolat ovat tänäkin päivänä laajassa käytössä.
1 tabl. sisältää: Laktoosia, natriumsulfaattihierrettä < 0,01 % 250 mg, kalsiumbehenaatti, perunatärkkelys.
Solusuoloja voi kroonisissa, kauan jatkuneissa vaivoissa ottaa yhden tabletin 1-3 kertaa päivässä tai terapeutin ohjeen mukaan. On mahdollista käyttää useampaa solusuolaa samanaikaisesti, mutta yleensä on suositeltavaa käyttää samaan aikaan enintään 3-5 valmistetta.
Akuuteissa vaivoissa solusuoloja voi ottaa tiheämmin ja enemmän tarpeen sekä oireiden helpottumisen mukaan. Tabletit sulaa suussa tai ne voi myös liuottaa kuumaan veteen ja nauttia kulauksittain, jolloin niiden imeytyvyys on monesti nopeampaa ja tehokkaampaa.
Solusuoloilla ei ole todettuja sivuvaikutuksia.
Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Päivittäistä annossuositusta ei tule ylittää. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Hyvin imeytyvä ja heti solujen hyödynnettävissä<3
Toimii siten kuin pitääkin. Olen tyytyväinen 🙂
Etenkin kesäisin uusiutuva sitkeä jalkasilsa kotiutuu yhteen varpaanväleistäni toistuvasti. Tuo vaiva pysyy onneksi poissa kun käytän Solusuolaa nro 10 sekä tabletteina sisäisesti että voiteena paikallisesti.
Filippa
Täältä löydät kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää tuotteistamme tai mikäli et löydä tarvitsemaasi tietoa, kysy lisää.
Varaa konsultaatio KysySaksalaisen lääkäri-homeopaatin ja biokemian isän Dr. Schüsslerin kehittämät solusuolat ”Schüsslersalze = Lebenssalze” eli elämänsuolat ovat funktionaalisia kivennäisainevalmisteita, jotka aktivoivat ja tasapainottavat solujen aineenvaihduntaa.
Solusuolat ovat epäorgaanisia luonnontuotteita, joiden sisältämät kivennäisaineet mm. kalsium, kalium, rauta, natrium ovat verenkierrostamme löytyviä elintärkeitä perusrakennusaineita. Niiden avulla voidaan korjata solunsisäisiä kivennäisainepuutoksia sekä tehostaa kivennäisaineiden imeytymistä niin ravinnosta kuin ravintolisistäkin paremmin solujen hyötykäyttöön.
”Mineraalien tasapaino elimistössä on edellytys sille, että voimme hyvin ja näytämme terveiltä.” - Pflügerin kehittäjä Dr. Schüssler
23,15€
Varastossa
Arvioi tuote “Pflüger Solusuola Nro 10 (Natrium Sulfuricum)” ensimmäisenä