Miten kiviä käytetään?

24.11.2020 | PUR toimitus

Yhä useampi on kiinnostunut hoitavista kivistä ja kristalleista (eng. healing crystals), ja hakee niistä voimaa arjen haastaviin tilanteisiin. Kivet ovat myös Embrosén kysytyimpiä tuotteita. Jotkut uskovat kivien parantaviin vaikutuksiin ja osa tykkää käyttää kiviä ainoastaan kauniina koristeena kotonaan tai esimerkiksi koruna. Kivien hoitavuus perustellaan sillä, että ne värähtelevät eri energiataajuuksia ja vaikuttavat näin ihmisen omiin energioihin.

Vanhan intialaisen lääkinnän mukaan ihmisillä on seitsemän eri energiakeskusta, joiden läpi kehon energiat virtaavat. Nämä ovat juurichakra, sakraalichakra, solar plexus -chakra, sydänchakra, kurkkuchakra, otsachakra ja kruunuchakra. Jokaisella chakralla on oma tehtävänsä hyvinvoinnin kannalta ja niiden epätasapainon uskotaan vaikuttavan henkiseen hyvinvointiin. Ihminen voi hyvin, kun chakrat ovat tasapainossa ja energia pääsee virtaamaan vapaasti niiden välillä. Monet värähtelyille herkät ihmiset kertovat jopa voivansa aistia ja nähdä eri energioita. Esimerkiksi joogaa ja meditaatiota on käytetty jo vuosisatojen ajan chakrojen tasapainottamiseen, mutta yksi suosituimmista tavoista nykyään on käyttää apuna kiviä.

Kivillä voi siis olla hoitavia ja tasapainottavia ominaisuuksia, mutta kuinka kiviä tarkalleen käytetään?

1. Joogan ja meditaation tukena

Olet ehkä huomannut, että monien joogastudioiden tasoilta löytyy usein erilaisia kiviä. Niiden tarkoituksena on tuoda tilaan rauhallista energiaa ja tietoisuutta. Pidä kiviä joogamattosi reunalla, jolloin sinun on helpompi tuoda mielesi takaisin tähän hetkeen aina kiven näkiessäsi. Voit myös asetella kiviä vartalollesi eri chakrojen kohdalle shavasana-asanassa (makuuasennossa) tai pitää kiviä kädessäsi. Myös meditoidessasi voit pitää kiviä joko kädessäsi sydämen edessä tai tutkimalla kiveä katseellasi. Voit halutessasi asettaa itsellesi intention tai toiveen meditaatiolle.

2. Sisustuksessa

Vaikka kivien energioihin ei uskoisikaan, voi niitä asetella kotiin pelkästään sisustusmielessä. Aseta kiviä esimerkiksi työpöydällesi vahvistamaan keskittymistä, makuuhuoneeseen tuomaan rauhaa ja keittiöön ilahduttamaan. Voit tehdä kivistä jopa pienen asetelman tai alttarin, jota voit katsella aina, kun haluat ottaa aikaa itsellesi. Uskotaan, että auringolla ja kuulla on “lataavia” vaikutuksia, ja moni asettaa kivensä ikkunalaudalle täydenkuun aikaan.

3. Koruna

Moni tykkää käyttää lempikiveään esimerkiksi kaulakoruna. Myös erilaisia sormuksia ja rannekoruja valmistetaan nykyään lähestulkoon kaikista kivistä. Tällöin suosikkikivesi kulkee mukana helposti tuoden onnea. Kivistä ja kristalleista valmistetut korut myös näyttävät todella kauniilta, ja koruvalikoima laajenee kokoajan kivien kasvavan suosion myötä.

4. Mukana taskussa

Sujauta lempikivesi taskuusi tai vaikka rintaliiveihisi tuomaan onnea ja voimaa päivän haasteisiin. Esimerkiksi työhaastatteluun mennessä ota mukaasi aventuriini tai tiikenrinsilmä tuomaan onnea ja itsevarmuutta. Pidä suojaavaa ametistia mukanasi, kun kohtaat haastavia tilanteita. Pyörittele kiveä aina välillä käsissäsi, jolloin se tuo sinut takaisin tähän hetkeen.

5. Pitämällä tyynyn alla

Kivien uskotaan vaikuttavan myös unensaantiin ja -laatuun, minkä vuoksi sängyn lähettyvillä kannattaa pitää vain rauhoittavia kiviä. Voit aloittaa kokeilemalla, miten eri kivet vaikuttavat uniisi. Seleniitistä voi olla apua unettomuuteen. Ametisti voi vapauttaa alitajuisen mielen ja antaa vastauksia nukkuessasi. Ruusukvartsi taas rauhoittaa ja rentouttaa nukkumaan mennessä.

Koska eri kivien uskotaan värähtelevän erilaisia energioita, jokainen kivi vaikuttaa hieman eri tavalla ja näin jokainen myös auttaa tasapainottamaan eri chakraa. Esimerkiksi yhden suosituimman kiven, ametistin, sanotaan lievittävän stressiä, rauhoittavan mieltä ja vahvistavan intuitiota. Se on yhteydessä kruunuchakraan, jonka epätasapaino voi aiheuttaa esimerkiksi inspiraation puutetta, apaattisuutta ja pakkomielteisiä ajatuksia.

Toinen erittäin tunnettu kivi, ruusukvartsi, kuvataan rakkauden kivenä, joka symboloi itsestä huolehtimista, myötätuntoa ja naisellisuutta. Sen sanotaan tasapainottavan sydänchakraa, jonka epätasapainosta voi viestiä empatian puute, eristäytyneisyys ja itsekriittisyys. Myös onnea ja vaurautta tuova aventuriini voi auttaa sydänchakran tasapainottamisessa. Musta Turmaliini tunnetaan kivimaailman puhdistajana, jonka uskotaan imevän itseensä tehokkaasti negatiivisia energioita ja tuovan turvaa. Kivi yhdistetään juurichakraan, jonka epätasapainoon on liitetty esimerkiksi masennuksen oireet ja ahdistuneisuus.

Moni voi saada kivistä apua ongelmiinsa ja vaikkei niiden tehoa ole tieteellisesti testattu, voivat ne tuoda mielettömästi lohtua ja iloa. Kaikki eivät kiviin usko, eikä kaikkien tarvitsekaan uskoa, ja myös tässä asiassa pitää muistaa kohtuullisuus. Älä yritä parantaa pelkästään kivien avulla vakavia sairauksia tai esimerkiksi masennusta. Kokonaisvaltaiseen eli holistiseen hyvinvointiin vaikuttaa todella moni asia, joista kiviä voidaan pitää yhtenä. Mikäli kivet kiinnostavat, mutta et omista vielä yhtäkään, suosittelen aloittamaan tunnetuimmista kivistä, kuten ametistista, ruusukvartsista, aventuriinista ja seleniitistä. Lisäksi erilaiset valmiit setit voivat toimia erinomaisena työkaluna alkuun pääsemisessä. Tutustu esimerkiksi Embrosén Self-love, Success- ja Inspo-kivisetteihin.

Omistatko sinä kiviä tai uskotko niiden parantaviin energioihin?