Näin tuet vastustuskykyä

2.3.2020 | PUR toimitus

1. Riittävästi lepoa

Riittävä uni on äärimmäisen tärkeää jotta vastustuskyky voi toimia optimaalisesti. Unen tarve on yksillöllistä, mutta suositus aikuisille on 7-8 tuntia. Unella on korjaava vaikutus kehoon – sen aikana immuunijärjestelmä korjaa itseään, mitokondriot puhdistavat itsensä ja maksa suorittaa pääosan myrkkyjen eliminoinnista.

2. Muista rentoutua

Jatkuva stressi lisää alttiutta sairastua erilaisiin infektioihin, joten panosta erilaisiin rentoutumis- ja stressinhallintakeinoihin, kuten liikuntaan, päivälepoon, lukemiseen tai ystävien kanssa jutteluun. Usein stressin selättäminen onkin ensimmäisiä toimenpiteitä vastustuskyvyn parantamisen kannalta.

3. Ruoan laadulla on väliä

Puhdas, vähäsokerinen ja monipuolinen ruokavalio tukee myös elimistön kykyä puolustautua haitallisia bakteereja ja viruksia vastaan. Aloita siis viimeistään tänään kiinnittämään huomiota lautasen sisältöön ja koostumukseen.

4. Lähde lenkille

Tai tee mitä tahansa liikuntaa, mikä tuottaa sinulle iloa ja hyvää mieltä! Sen lisäksi, että liikunta vähentää stressiä, se aktivoi myös immuunisoluja, joiden tehtävä on hyökätä taudinaiheuttajia vastaan. Kuten kaikessa muussakin, muista liikunnassakin kohtuullisuus. Liiallisella treenillä on todettu olevan päinvastainen vaikutus immuniteettiin.

5. Pidä huolta suolistosta

Nykyisin arvioidaan että valtaosa immunipuolustuksesta sijaitsee suolistossa ja suotuisalla bakteeritasapainolla ja bakteerien monimuotoisuudella on merkitystä immuniteetillemme. Helli siis suolistosi bakteereja kuitupitoisella, runsaasti erivärisiä kasviksia sisältävällä ruokavaliolla, johon voit lisätä hapatettuja ruokia kuten hapankaalia ja kefiiriä, liiku ulkona ja nauti metsäkylvyistä.

6. Muista nämä ravintoaineet

Kesällä täydentyneitä D-vitamiinivarastoja kannattaa ylläpitää vahvalla päivittäisellä D-vitamiinilisällä vähintään huhtikuuhun asti – joku saattaa ottaa D-vitamiinia vuoden ympärikin. D-vitamiinilla on tärkeä immuniteettia säätelevä vaikutus. C-vitamiini ja sinkki väliaikaisesti normaalia suurempina annoksina ovat tehokkaita aseita alkavaa flunssaa vastaan.

Funktionaalisia sieniä on tutkittu paljon niiden immuniteettiä säätelevien ominaisuuksien ansiosta, ja mm. pakuri, maitake ja shiitake ovat mainioita apukeinoja vastustuskyvyn ylläpitoon.

Katso homeopaatin vinkit viruksentorjuntaan täältä.

Lisää vinkkejä vastustuskyvyn ylläpitoon löydät Immuunipuolustuksen ABC-oppaastamme, jota voit lukea sähköisesti täältä.