Vuoden 2019 terveystrendit

11.1.2019 | PUR toimitus

Vuoden 2019 terveystrendeissä näkyy vihreät kasvit mm. kitchari. Kuvassa oleva kukka kuvastaa raikkautta ja terveyttä.

Miltä näyttääkään vuosi 2019 terveyden ja hyvinvoinnin vinkkelistä? Listasimme 6 trendiä joiden uskomme vaikuttavan voimakkaasti tänä vuonna.

1. Kannabinoidit

Viimeistään tänä vuonna kaikki tulevat  tietämään, että kehossamme on oma endokannabinoidijärjestelmä, jonka reseptoreihin niin kehomme itse tuottamat, kuin kasveista (eritoten hampusta) saatavat kannabinoidiyhdisteet kiinnittyvät, ja joka säätelee kehomme tasapainoa eli homeostaasia. Erilaiset kannabidiolia eli CBD-yhdistettä sisältävät tuotteet ovat lisääntyneet maailmalla ja ovat kiistattomasti tämän hetken kuumin terveystrendi. Lainsäädäntö Suomessa ei tällä hetkellä salli lääkkeeksi rekisteröimättömien hamppu-uutteiden myyntiä ja ne tarvitsevat erillisen Euroopan Elintarviketurvallisuusviraston myyntiluvan. Toivomme lainsäädännön pikaista helpottumista, sillä CBD:n lukuisista terveyshyödyistä on vahvaa näyttöä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin käytettynä. Samaan aikaan tarvitsemme viranomaissuositukset turvallisista käyttörajoista sekä yhteiset pelisäännöt CBD-tuotteiden markkinointiin, jotta kuluttaja voi säilyttää luottamuksen valmisteisiin.

2. Ayurveda

Tämän perinteisen intialaisen lääkintäjärjestelmän suosio on ollut länsimaissa kasvussa vuosia, ja ennustamme, että vuonna 2019 se lyö itsensä isosti läpi, kun ayurvediset vaikutteet kitcharipaastosta kurkumalatteen ja gheen suosioon ruoanlaitossa, ayurvedisesta ihonhoidosta puhumattakaan, yleistyvät entisestään. Samaan aikaan yhä useampi omaksuu (mahdollisesti tiedostamattaankin!) ayurvedisia periaatteita osaksi kestävästi terveellistä elämäntapaa aina säännöllisestä vuorokausirytmistä liikuntaan, mietiskelyyn ja ruoansulatuksen huomioimiseen.

3. Palautuminen

Kaisa Jaakkolan kirja Palaudu ja vahvistu nostatti yhä useamman tietoisuuteen palautumisen tärkeyden, ei vain liikunnassa, vaan myös mielen tasolla ihan tavallisessa arjessa. Kun elämästämme tulee entistä kiireisempää, korostuu stressinhallinnan ja riittävän palautumisen merkitys entisestään.
Liikunnan puolella on ymmärretty, että vartin tehorääkki (HIIT eli High Intensity Interval Training) kuluttaa ja aiheuttaa stressiä keholle, ja suosioon nousevatkin nyt taas hidastempoisemmat, kestävyyttä ja voimaa kehittävät lajit kuten jooga ja pilates.

Teknologian avulla tehostetaan palautumista. Maailmalla nähdään jo “palautumiskeskuksia”, joissa voidaan käydä ottamassa teknologia-avusteiset, muutaman tunnin syvää unta vastaavat puolen tunnin nokoset.

4. “Puskien” hyvinvointi parrasvaloon

Viimeistään tänä vuonna turha nolostelu naisten intiimiasioista hiipuu, ja vaginan hyvinvointi ja sitä haittaavat tekijät saavat ansaittua huomiota. Tässä auttavat yritykset, jotka haluavat nostaa tietoisuutta naisten  intiimiterveysasioista, ja tekevät niin raikkaalla otteella ja kainostelematta. Kiitos mm. hollantilaisen naisten kuukautissuojatuotteita myyvän Yonin ja ruotsalaisen LIP-intiimiöljysarjan, joiden tuotteita PURissakin on myynnissä.

5. Mielenterveys ja aivojen suojeleminen

Kiinnostus mielenterveyteen on ollut kasvava hyvinvointitrendi ja Yhdysvalloissa mielenterveyttä käsittelevien kirjojen myynti ohitti viime vuonna laihdutus- ja dieettiaiheiset kirjat. Odota näkeväsi yhä enemmän Mindfulnessia, stressinhallintaa ja suoli-aivo yhteydestä keskustelua. Huomio kiinnittyy myös entistä enemmän aivoterveyteen ja muistiin, ei vain ikääntyviä, vaan kaikenikäisiä koskettavana aiheena, jossa liikunta, uni ja aivoja suojaava ruokavalio (omega-3t ja sateenkaaren värit ruoassa kunniaan) ovat keskiössä.

6. Kuulasta ihoa tavoiteltaessa

Luonnollisuus ja meikitön meikki porhaltavat edelleen kauneustrendien kärjessä. Virheettömän ja kuulaan ihon tavoittelu on ollut nosteessa vuosia, mutta K-Beautyn eli korealainen ihonhoidon suosio on nostattanut sen uudelle tasolle. Kun halutaan heleänä hehkuva iho, ihonhoitorutiinien merkitys korostuu,  huolellisesta mutta hellävaraisesta puhdistuksesta (kaksoispuhdistus öljyllä ja vaahdolla) tehokkaaseen kosteutukseen (hoitonesteen taputteleminen iholle kerroksittain sekä kangasnaamiot) ja suojaukseen. Peittävää meikkiä ei tarvita, kun iho näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta. Mattapinnan sijaan iho saa edelleen näyttää kiiltävältä, jopa hikiseltä. Kun haluat vaihtelua nude-ilmeeseen, sipaise tehoväriä huuliin tai silmäluomiin. Ihonhoitorutiinien lisäksi K-beauty on nostanut fermentoidut raaka-aineet suosioon, ja fermentoituja tehoaineita löytyy nyt myös suomalaisista ihonhoitotuotteista.