Vatsaa hellivä kurkumapuuro ja -vanukas

26.7.2017 | PUR toimitus

Trendijuures kurkumasta ja sen terveyshyödyistä on puhuttu jo jonkin aikaa. Moni on maistanut kurkumalattea, kokeillut vilun tunteen selättämistä kurkumasta ja inkivääristä tehdyllä shotilla ja maustanut kurkumalla pataruokia. Kurkumasta on myös moneen muuhun. Se sopii esimerkiksi mainiosti aamupalalle kaurapuuron kaveriksi tai chiasiementen sekaan välipala- tai jälkiruokavanukkaaseen. Alla kolme asiaa, joihin kurkuman säännöllinen nauttiminen voi tutkitusti auttaa:

Ruuansulatuksen tukeminen ja turvotuksen helpottaminen
Kurkuman kurkumiinin on todettu myös vähentävän turvotusta, tuovan helpotusta ilmavaivoihin ja edistävän ruoansulatusta. Noin kaksi teelusikallista päivässä riittää edesauttamaan vatsan hyvinvointia. Liiallista käyttöä on syytä välttää, sillä se saattaa aiheuttaa vatsavaivoja. Kurkuma kannattaa nauttia pienen mustapippurimäärän kanssa, sillä sen sisältämä piperiini alkaloidi edistää kurkumiinin imeytymistä. Kurkuma tukee myös ruoansulatuskanavan tärkeän työparin, maksan toimintaa.

Korkea antioksidanttipitoisuus ylläpitää terveyttä
Kurkuman korkea antioksidanttipitoisuus ylläpitää monella tapaa yleistä hyvinvointia ja terveyttä sekä vahvistaa elimistön immuunijärjestelmän toimintaa.

Kurkumaa saa sekä tuoreena että jauheena
Tuore kurkuma kannattaa kuoria ja raastaa hyvin. Se kannattaa tehdä varoen, sillä kurkuman keltainen väri tarttuu helposti ja tuoreen kurkuman käsittelyn jälkeen sormet saattavat olla useita päiviä keltaiset. Jos tuoreen kurkuman käyttö tuntuu liian työläältä, kannattaa suosia luomulaatuista jauhettua kurkumaa tai käyttää kurkumaa sisältävää ravintolisää, joista suosittelemme erityisesti  Living Nutritionin kurkumakapseleita.

 

Trooppinen kurkumakaurapuuro

1, 5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl maitoa
ripaus suolaa
1 tl kurkumajauhetta tai noin pikkurillin kokoinen pala tuoretta kurkumaa raastettuna
ripaus mustapippuria
puolikas omena raastettuna
1 tl kanelia

Keitä kaurahiutaleet hiljalleen kattilassa. Lisää lopuksi kaurahiutaleiden sekaan suola, kurkumajauhe tai raastettu tuore kurkuma, raastettu omena, ripaus rouhittua mustapippuria ja kanelia. Sekoita hyvin. Annostele puuro kulhoon ja laita päälle esimerkiksi banaania, tyrnimarjoja ja kookoshiutaleita. Reseptin ohjeilla teet yhden lautasellisen terveyspuuroa.

 

Raikas kurkuma-chia-vanukas

puolikas banaani
noin kourallinen jäisiä mangokuutioita
noin 10 kpl tyrnimarjaa
1-2 tl kurkumajauhetta tai pikkurillin kokoinen tuore kurkuma raastettuna
2 mustapippuria
4 rkl chiasiemeniä
ripaus ceylonkanelia ja kardemummaa
2 dl nestettä (vesi tai maito)

Sekoita kaikki aineet blenderissä tasaiseksi ja kaada tarjoiluastioihin. Anna jähmettyä vähintään 20 minuuttia tai yön ylitse. Koristele annokset esimerkiksi tuoreilla marjoilla tai hedelmillä.

Kurkumasta saat lisätietoja blogistamme: Kurkuma – Paljon muutakin kuin kurkumiini

Lähteet:

https://www.sanoschoolofculinarymedicine.com/is-turmeric-actually-good-for-me-the-3-benefits-that-are-proven-by-science/

https://www.mindbodygreen.com/0-29234/want-to-start-taking-a-turmeric-supplement-heres-exactly-what-you-need-to-know.html