Onko iho mahdollista biohakkeroida?

30.3.2020 | PUR toimitus

Mitä iho kertoo meistä? Itse asiassa paljonkin. Ihosta voidaan nähdä monia terveydentilaan liittyviä asioita. Itämaisissa lääketieteissä, kuten ayurvedassa ja kiinalaisessa lääketieteessä, on aina huomioitu myös iho terveydentilaa määritettäessä. Esimerkiksi akne tai rosacea kertovat ayurvedassa pitta-doshan epätasapainosta sekä kehon liiallisesta happamuudesta. Myös kiinalaisen lääketieteen asiantuntija voi silmänalusten sävyn tai vaikkapa ryppyjen sijainnin mukaan tehdä päätelmiä elimistön voinnista. Eräs kiinalaisen lääketieteen asiantuntija totesi joskus, että kaikki kutina liittyy maksaan. Eli, jos kehomme suodatin ei toimi kunnolla, voimme huomata sen ihossa. Jos iho punoittaa herkästi ja voimakkaasti, se voi myös kertoa kehossa olevasta tulehduksesta. 

Länsimaisessa koululääketieteessä ihoa on ajateltu erillisenä elimenä, jonka ongelmia on hoidettu ikään kuin irrallaan muusta kehosta. Pikkuhiljaa kuitenkin myös täällä länsimaissa aletaan paremmin ymmärtää kehoa kokonaisuutena, jonka kaikki osa-alueet ja elimet ovat jollain tavalla yhteydessä toisiinsa. 

Tätä ymmärrystä on lisännyt olennaisesti uusi informaatio mikrobien roolista kaikkialla kehossamme. Myös ihossamme mikrobeilla on monia tehtäviä ja nykytiede uumoilee, että yksi niiden tärkeimmistä tehtävistä on hoitaa immuunipuolustusta yhdessä ihmissolujen kanssa. Jos jossain päin kehoamme tapahtuu muutoksia, siitä välittyy viesti myös ihomme mikrobeille – ja soluille. 

Iho terveyden indikaattorina

Monien iho-ongelmien yhteydessä onkin huomattu, että suolistossa vallitsee epätasapainotila. Lisäksi tiedetään, että mm. stressin vaikutus näkyy helposti ihossa. Useiden iho-ongelmien puhkeamiseen tai pahenemiseen voidaankin yleensä liittää stressaava tilanne elämässä. Stressi vaikuttaa suoraan kehomme mikrobeihin mutta myös hormonitoimintaan. 

Ihossamme, karvatupissa ja talirauhasissa, sijaitsevat hormonireseptorit voivat reagoida elimistömme hormonimuutoksiin. Ihollamme on myös kyky tuottaa muun muassa D-vitamiinia, joka luokitellaan hormoniksi. Voimme siis ajatella ihon tilaa eräänlaisena terveyden indikaattorina, mutta toisaalta voimme myös ihon kautta vaikuttaa terveyteemme. Juuri tähän perustuvat monet hoidotkin, kuten vaikkapa lymfaterapia ja aromaterapeuttinen hieronta.

Kun ymmärrämme syvemmin ihoa, voimme tuntea myös oman terveydentilamme paremmin. Tulevaisuudessa on mahdollista saada jopa entistä tarkempaa informaatiota paitsi ihosta mutta myös terveydestämme ihon mikrobimuutosten perusteella.

Tulevaisuudessa ihonhoito on entistä yksilöllisempää – ja mikrobikeskeistä

Esse ihonhoitosarjan perustaja Trevor Steyn vieraili maaliskuussa Suomessa ja kertoi, mitä kaikkea voimme päätellä ihosta tulevaisuudessa. Steyn valotti, että Esse kerää tällä hetkellä mahdollisimman monipuolisesti mikrobinäytteitä vapaaehtoisilta ihmisiltä, saadakseen kootuksi riittävän laajasti dataa ihon mikrobiomista. 

Trevor ennustaa että jo aivan lähivuosina voidaan tämän tiedon perusteella tehdä tarkka analyysi varsin vaivattomasti siitä, mitä ihon mikrobikoostumus kertoo elintavoista ja kehon tilasta. Steyn totesi, että tulevaisuudessa Esse-kosmetologi voi ottaa mikrobinäytteen asiakkaaltaan ja kun näyte on analysoitu, asiakkaalle voidaan esimerkiksi suositella tarkemmin minkälaisia ihonhoitotuotteita hänen tulisi käyttää tai tulisiko esimerkiksi auringossa oleilua lisätä tai vähentää. 

Uusi menetelmä mahdollistaisi myös sen, että probioottisista ihonhoitotuotteistaan tunnettu Esse voisi tulevaisuudessa myös valmistaa yksilöllisempiä probiootti- ja rasvahappococktaileja asiakkaan tarpeiden mukaan ihon mikrobiomin tukemiseen.

Muista ruokkia ihosi bakteereja

Ihon rasva – eli seebumi – toimii ihossa elävien mikrobien ravintona. Kehomme käyttää paljon energiaa seebumin tuottamiseen ja Steyn mielestä onkin järjetöntä pestä seebumi saippualla pois ja sitten yrittää korvata se jollakin voiteella, joka imitoi seebumin koostumusta. Tästä syystä ihon puhdistaminen kannattaisi tarvittaessa tehdä mahdollisimman miedolla puhdistusemulsiolla ja haalealla vedellä kuuman veden sijaan. Näin voimme säilyttää ihon oman happovaipan ja hydrolipidikalvon mahdollisimman ehjänä ja toimivana.  

Evoluutio on kehittänyt ihomme rasvasta sellaista, joka suosii tiettyjen mikrobien elämistä ihollamme. Seebumilla on myös tärkeä tehtävä ihon suojaamisessa ja kosteustasapainon ylläpitämisessä. Seebumin rasvakoostumus on hyvin erikoinen: seebumin sisältämä rasvahappo, nimeltään sapieenihappo, on omega-10-rasvahappoa, ja sitä esiintyy vain ja ainoastaan Homo sapiens -lajin ihossa, ei millään muilla eliöillä. Jos emme syö riittävästi hyviä rasvahappoja, kehomme on vaikeampi tuottaa sapieenihappoa ihon tasapainoa ylläpitävien mikrobien ravinnoksi.

Probiootit tuotteissa

Mitä tulee ihonhoidossa käytettäviin probiootteihin, Esse käyttää tällä hetkellä muutamia eri Lactobacillus-kantoja tuotteissaan. Lactobacillukset eli maitohappobakteerit tuottavat maitohappoa ja pitävät sen avulla ihon pH:n tasaisena. Ihon happamuus myös säätelee sitä, millaisia mikrobeja iholla voi elää, sillä jokaisella mikrobilla on tietty pH-alue, jolla se viihtyy. Esse on erityisesti valikoinut tuotteisiinsa sellaisia Lactobacillus-kantoja, jotka tuottavat myös hyaluronihappoa. Näin nämä maitohappobakteerit parantavat tehokkaasti ihon kosteustasapainoa. 

Eläviä Lactobacilluksia löydät mm. Essen herkän ihon Sensitive-seerumista. Myös muissa Essen tuotteissa on probiootteja mutta ne eivät ole eläviä, vaan joko inaktivoituja eli kuolleita Lactobacillus-bakteereja tai sitten probioottisia uutteita, kuten lysaattia. Lysaatti on probioottimikrobien solulimaa, joka myös edistää ihon mikrobitasapainoa. 

Ihonhoidossa on kautta aikojen käytetty mitä erilaisimpia keinoja kauniin hipiän saamiseksi, eivätkä kaikki keinot suinkaan ole olleet niitä hellävaraisimpia. On unohdettu, että parhaimmillaan iho voisi olla täysin toimiva ekosysteemi, joka ei kaipaa mitään tuotteita. Todellisuudessa kuitenkin esimerkiksi vuoden ajat ja ilman kosteuspitoisuuden vaihtelu aiheuttaa haasteita monien iholle.

Voimme kuitenkin itse vaikuttaa merkittävästi ihomme kuntoon, hoitamalla sitä oikein sisäisesti ja ulkoisesti. Elinympäristömme ja erityisesti elintapamme vaikuttavat myös ihon toimintaan ja esimerkiksi runsas pöly, saasteet tai liian voimakkaat puhdistusaineet voivat sekoittaa ihon ekosysteemiä. Ihonhoidossa voitaisiinkin tulevaisuudessa keskittyä enemmän siihen, miten tuemme ihoa niin, että se voisi toimia mahdollisimman vähillä tuotteilla.

Vinkkejä ihonhoitoon

  • Käytä mietoa ja hellävaraista puhdistusemulsiota, joka ei vaurioita ihon hydrolipidikalvoa tai sekoita mikrobistoa. Ihon ei kuulu tuntua kiristävältä puhdistuksen jälkeen.
  • Panosta terveelliseen ravintoon. Suoliston kunto vaikuttaa myös ihoon. Syö monipuolisesti laadukkaita rasvoja.
  • Älä ylihoida ihoasi. Jos käytät liikaa voiteita ja seerumeja, ihon oma seebumintuotanto voi laiskistua. 
  • Jos ihosi on erittäin kuiva, syö hyviä rasvoja ja suojaa myös ihoasi hyvillä rasvoilla. Esimerkiksi Essen Rich Moisturiser voi auttaa tasapainottamaan omaa talintuotantoa omega-rasvahappojen avulla.
  • Tue ihosi mikrobiomia, käyttämällä tuotteita joiden pH on noin 4,5-5,5. Liian emäksiset tai happamat tuotteet sekoittavat ihon mikrobitasapainoa. Älä käytä saippuaa muuhun kuin käsien pesuun.
  • Suosi luonnonkosmetiikkaa. Tutustu valikoimaamme täältä!
  • Jos ihossasi on ihottumaa, rosaceaa tai aknea, ongelma vaatii myös sisäistä hoitoa. Sisäiseen hoitoon voimme suositella homeopatiaa ja/tai ruokavaliohoitoa koulutetun ravintoterapeutin avulla. Myös näiden ongelmien ulkoiseen hoitoon löytyy Esse ihonhoitosarjasta sopivat tuotteet, jotka valitaan yksilöllisesti tilanteen mukaan.