Miten tukea hedelmällisyyttä luonnollisesti?

1.3.2020 | PUR toimitus

Tässä tekstissä esitellään keinoja, joiden avulla voit tuplata hedelmällisyytesi. Usein raskautta suunnitellaan vuosia ja päätetään ajankohta, milloin lasta aletaan tekemään. Tällöin olisi hyvä kiinnittää huomiota myös omiin elämäntapoihin. Ravitsemukseen, stressiin, liikuntaan, palautumiseen ja suolistonkin kuntoon. Naisen keho on todella ihmeellinen, muokkautuva ja raskautumista ajatellen hormonitoiminta sekä ravitsemustila ovat hyvin tärkeässä osassa.

Hormonitoiminta – hedelmällisyyden perusta

Suurimmat asiat, jotka nykypäivänä vaikuttavat hormonitoimintaan negatiivisesti ovat stressi ja ympäristöstä tulevat xenoestrogeenit. Nämä vaikuttavat hormonitoiminnan tasapainoon ja tätä kautta hedelmällisyyteen. Epätasapainot hormoneissa vaikuttavat kuukautiskiertoon, raskauden alkamiseen ja sen jatkumiseen.

1. Stressi – kortisolin tehtävänä on pitää ihminen hengissä.
Mielen tai kehon ollessa stressaantunut elimistössä on paljon stressihormoneita, vapaana ja kertyneenä kehoon. Stressiä voi aiheuttaa esimerkiksi suorittaminen, työpaineet, menetykset, huono suoliston kunto, ravintoköyhä ruoka, parisuhdeongelmat, kiireen tunne ja epäsäännöllinen syöminen. Stressihormonin kortisolin kohotessa naishormoni-progesteronin määrä laskee, koska kortisoli muodostetaan progesteronista. Progesteroni on tärkeä raskauden alkamiselle ja jatkumiselle. Stressin vuoksi keho voi olla pienessä hälytystilassa koko ajan ja tämä estää tärkeiden naishormonien toimintaa ja näin heikentää hedelmällisyyttä.

2. Xenoestrogeenit ovat ympäristöstä saatuja hormonihäiritsijöitä, jotka käyttäytyvät kehossa estrogeenin tapaan ja häiritsevät näin luonnollisen estrogeenin toimintaa. Xenoestrogeenejä on esim. muovituotteissa, kosmetiikassa, puhdistusaineissa ja aurinkorasvoissa.

Ravitsemus – millainen rakennuspohja  sinulla on uudelle alulle?

Aika kliseinen sanonta, mutta raskautta ajatellen hyvin tilannetta kuvaava: olet mitä syöt. Se mitä suuhun laitetaan tulisi antaa sinulle tärkeitä ravintoaineita, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, antioksidantteja ja välttämättömiä rasvahappoja. Ravinnolla ja ravitsemustilalla on todella suuri vaikutus hedelmällisyyteen. Jos ruoasta ei saa tarvitsemiaan ravintoaineita, raskauden alkaminen voi kestää. Tärkeää on siis syödä mahdollisimman värikkäästi, monipuolisesti ja laadukkaasti.

Näin tuet hedelmällisyyttäsi luonnollisesti:

1. Syö paljon kasviksia, marjoja, vihanneksia, hedelmiä, laadukasta proteiinia, jotta kehosi saa tärkeitä ravinto- ja rakennusaineita sekä antioksidantteja. Panosta tummanvihreään ja marjoihin, kuten mustikoihin, puolukoihin ja mustaherukoihin.

2. Nauti hyviä rasvoja – ne toimivat hormonien rakennusaineina, kuten avokadoa, ekstraneitsyt oliiviöljyä, pähkinöitä, siemeniä, kalaa, kananmunia. Rasvat ovat tärkeitä solukalvojen toiminnalle ja mitä joustavammat solukalvot, sitä paremmin ravinteet pääsevät käyttöösi ja hedelmällisyys paranee.

3. Huolehdi kuitujen saamisesta ja vatsan toimimisesta päivittäin, jolloin estrogeenin poistuminen kehostasi luonnollisesti turvautuu ja näin hormonitoiminta pysyy tasapainossa.

4. Syö ruokia, jotka sisältävät E- ja B-vitamiineja, sinkkiä sekä seleeniä – nämä ovat tärkeitä hedelmälliselle naiselle.
E-vitamiinia sisältäviä ruokia: vehnänalkioöljy, auringonkukan- ja seesaminsiemenet, pähkinät, katkarapu, ruusunmarja
*B-vitamiinia sisältäviä ruokia: ravintohiivahiutaleet, seesaminsiemenet, pavut, idut, manteli, pähkinät, tummanvihreät kasvikset, kanamuna, liha, kala
Sinkkiä sisältäviä ruokia: laadukkaat lihatuotteet, täysjyvävilja, auringonkukansiemen, tumma suklaa
Seleeniä sisältää: parapähkinä! Jo muutama parapähkinä päivässä täyttää tarpeesi

5. Palaudu riittävästi, panosta uneen ja hallitse stressiäsi, koska ilman näitä kukaan ei voi poistaa kehostasi stressikuormaasi. Sinä ja käytännön teot olette tärkeässä asemassa.

6. Liikuta kehoasi, se vähentää stressiä, parantaa insuliiniherkkyyttä ja nämä vaikuttavat hormonitoiminnan tasapainottumiseen.

7. Lisäpotkua ravintolisistä:
D-vitamiini on hormonien esiaste ja todella välttämätön hedelmällisyydelle ja hormonitoiminnalle.
Folaatti on tärkeä raskautta suunnitellessa, koska se turvaa sikiön normaalin kehityksen.
Omega3-kalaöljy on tärkeä joustaville ja hedelmällisille solukalvoille, se voi vähentää tulehdusta ja parantaa insuliiniherkkyyttä. Omega3 on myös tärkeä sikiön aivojen kehitykselle.
Magnesium on tärkeä hivenaine, jota kuluu paljon stressaavana aikana. Magnesiumin vaje voi lisätä kortisolin tuotantoa ja näin heikentää hormonitoimintaa. Magnesium iltaisin otettuna myös rauhoittaa kehoa ja voi parantaa unenlaatua.
Laadukas probiootti tukemaan vatsan hyvää bakteeristoa. Suolistonbakteeriston epätasapaino voi aiheuttaa stressihormoneiden lisääntynyttä eritystä ja haitata estrogeenin tervettä poistumista kehosta. Stressi kuluttaa suoliston bakteeristoa.

Wild Nutritionilla on myös todella laadukas ravintolisä hedelmällisyyttä tukemaan. Food-Grown® Fertility sisältää tutkimuksissa tarpeellisiksi osoitettuja ravinteita terveen hedelmöittymisen edistämiseksi.

Sinä voit tehdä todella paljon hedelmällisyytesi ja hormonitoimintasi eteen. Jokainen meistä on yksilö, joten jos haluat henkilökohtaista valmennusta ja ohjausta, pidän perjantaina 20.3. vastaanottoa PUR Hyvän Olon Hoitolassa Hakaniemessä.

Kysy lisää ja varataan aika sinulle: info@balancecoaching.fi
Tuplataan hedelmällisyytesi yhdessä!

Nautintoa ja auringonsäteitä kevääseen,
Jennika