Intuitiivinen syöminen

17.8.2021 | Annamari Seilola

Kuinka moni meistä onkaan kuullut jonkun käyttävän tai itse käyttäneen seuraavia lausahduksia jälkikasvumme kanssa; ”Syö vatsasi täyteen”, ”söisit hiukan enemmän sillä seuraavan kerran ruokaa on tarjolla vasta illallisella” tai ”syöppäs lautanen reippaasti tyhjäksi”. Harmittomalta kuulostavia lauseita, jotka juontavat pula-ajan kokeneilta vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme. Itsekin olen syyllistynyt lasteni kanssa kommunikoidessani edellä mainittujen lauseiden käyttöön; jokainen äiti luultavimmin haluaa vain varmistaa, että lapsi on kylläinen eikä joudu kulkemaan nälässä. Kukaan ei tarkoita harmia eikä välttämättä edes ymmärrä näiden sanojen takana piilevää ongelmallisuutta.

Nämä lausahdukset saattavat johtaa siihen, että lapsi menettää yhteyden omaan kehoonsa eikä opi tunnistamaan täyteläisyyden tunnetta. Sen sijaan ruokailua ja ruokailuaikoja säätelee tietyt odotukset ja kellonajat.

tietoinen syöminen

Intuitiivisen syömisen periaatteet

Yksi intuitiivisen syömisen perusperiaatteista on antaa kehon tuntemusten säädellä syömistä sen sijaan, että sitä ohjattaisiin ulkoisten tekijöiden avulla. Meistä jokainen tunnistaa nälän ja täyteläisyyden tunteen synnynäisesti. Ympäristön ja opittujen käyttäytymismallien pohjalta usea lapsi menettää iän myötä tämän luontaisen yhteyden ja tilalle tulee kellotettu ruokailu ja annoskoot. Myöhemmällä iällä ruokailua säätelee kaloreiden tarkkailu ja puntarin lukemat. Päätä pistää pyörälle vielä enemmän ruokien ryhmittely ”hyviin” ja ”pahoihin” tai ”terveellisiin” ja ”epäterveellisiin”. Tämän jälkeen saattaa olla haasteellista oppia kuuntelemaan omaa kehoa ja työskentelmään kehon sisäisten tuntemusten kanssa.

Intuitiivinen syöminen tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että annat itsellesi luvan syödä mitä haluat kun tunnistat nälän tunteen. Sisäinen tunne ohjaa sitä milloin ruokailet ja kuinka paljon syöt.

miten syödään intuitiivisesti

Kuinka oppia syömään intuitiivisesti?

Intuitiivinen syöminen parantaa omaa kehonkuvaa, edesauttaa painonhallintaa sekä vaikuttaa mielialaan myönteisellä tavalla. Nämä seuraavat kymmenen kohtaa toimivat intuitiivisen syömisen perusteina (nämä kymmenen kohtaa on löydettävissä netistä englannin kielellä usammaltakin sivustolta).

  1. Sano hyvästit erilaisille dieeteille – Joskus oma terveydentila tai oikeastaan sairaus sanelee sen mitä ihminen voi syödä. Esimerkiksi keliakiaa sairastava ei voi nauttia gluteenia laisinkaan. Ärtyneen suolenoireyhtymästä kärsivä voi hyötyä siitä, että rajoittaa ns. FODMAP-ruokia ja jollekin tietylle ruoka-aineelle allerginen joutuu välttämään tämän ruoka-aineen nauttimista täysin. Sen lisäksi insuliiniressistenssistä kärsivä saattaa hyötyä hiilihydraattien rajoittamisesta. Jos kuitenkin olet perusterve ja koet voivasi hyvin, ruokavalio kannattaa pitää mahdollisimman monipuolisena ja unohtaa rajoittavat ruokavaliot. Tämä koskee myös kaloreiden laskemista.
  2.  Tunnista nälän tunne – opettele erottamaan oikea nälkä mieliteosta. Alussa tämä saattaa olla hankalaa etenkin jos olet napostelija, joka syö vähän väliä. Tällöin oikeaa nälän tunnetta ei koskaan pääse syntymään ja sen uudelleen löytämiseen täytyy nähdä hiukan vaivaa. Keskitä ruokailu aterioille ja juo niiden välillä runsaasti vettä.
  3. Ruoka ei ole vihollinen – kieltämällä itseltäsi riittävän määrän ravintoa ja siitä saatavia kaloreita aiheutat itsellesi ongelmia. Esimerkiksi ruoasta pihtaaminen päivällä johtaa usein ahmimiseen illalla. Myöskin täysikieltäytyminen herkuttelusta johtaa romahdukseen hyvinkin usein. Tässä kohtaa on tosin hyvä muistaa, että herkku merkitsee monelle hyvin erilaisia asioita. Eli pidä huoli siitä, että kehosi saa riittävästi energiaa ravinnosta ja nauti ruokia, jotka ovat itselle mieluisia.miten syödä ntuitiivisesti
  4. Ruokaa ei tulisi kategorisoida hyviin ja pahoihin – anna myös herkuttelulle mahdollisuus ja tee tämä tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. Sen sijaan syö mahdollisimman paljon itse valmistettua kotiruokaa, joka tarjoaa keholle sen tarvitsemia ravintoaineita. Tämä vähentää lähestulkoon aina tarvetta runsaasti sokeria sisältäville herkuille, koska verensokerin ollessa tasapainossa mieliteotkin häviävät.
  5. Ruuasta saa ja tuleekin nauttia – sinun ei ole pakko täyttää vatsaasi viherpirtelöillä, jos nämä eivät tunnu mieluisilta. Yritä sen sijaan löytää erilaisia tapoja nauttia kasviksia ja nauti niitä, jotka maistuvat mielestäsi hyvältä.
  6. Opi tunnistamaan myös täyteläisyyden tunne – Syö hitaasti ja lopeta kun tuntuu, että et enää jaksa. Lapsi tekee tämän automaattisesti ja meidän vanhempien tulee kunnioittaa sitä.
  7. Opi tunnistamaan tunneperäinen syöminen – moni meistä palkitsee tai rankaisee itseään ruoan avulla. Opettele käsittelemään tunne sen sijaan, että yrittäisit hakea apua ruoasta. Myös isän tai äidin ylennystä on lapsena saatettu juhlia ravintolareissun voimin. Lasten synttäreillä tarjotaan loputon määrä karkkia, koska näin nyt vaan kuuluu tehdä. Myös tietynlaiset tilanteet vaativat usein tiettyjä ruokia. Ajattele vaikkapa elokuvia ja popcornia tai kesäistä huvipuistoreissua ja hattaraa. Nämä ovat jo hyvin nuorena opittuja tapoja. Mieti voisiko perinteitä muuttaa ja tekeekö sinun oikeasti siinä hetkessä mieli popcornia tai hattaraa. Jos näin on, anna itsellesi lupa siihen. Jos ei, anna itsellesi mahdollisuus luoda uusia tapoja.intuitiivisen syömisen ohjeet
  8. Kunnioita kehoasi – hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja lopeta ajattelu siitä kuinka paljon tyytyväisempi olisit elämääsi jos vyötärösi olisi kapeampi, jalkasi pidemmät tai käsivartesi hoikemmat. Sen sijaan keskity ominaisuuksiin, joihin olet tyytyväinen ja etsiä onnea sisältä päin.
  9. Löydä liikuntamuoto, joka tuottaa sinulle mielihyvää – hampaat irvessä punnertaminen ei palvele ketään ja vähiten sinua itseäsi. Sen sijaan tee sellaisia asioita joista nautit, oli se sitten tanssi tai lenkkeily. Sinä valitset.
  10. Nauti mieleistä ruokaa ja sellaista ravintoa, joka saa sinut voimaan hyvin ja hymyn huulille.