Arvot – Tienviittoja oman näköiseen elämään

20.11.2020 | Anna-Mari Pentikäinen

Itselle tärkeiden arvojen mukaan eläminen lisää merkityksellisyyden tunnetta omassa elämässä, joka taas lisää onnellisuutta. Ensin täytyy kuitenkin pysähtyä kuuntelemaan omaa itseä, jotta voi tunnistaa itselle tärkeimmät arvot, jotka taas suuntaavat meitä kohti omannäköistä elämää.

Arvoilla tarkoitetaan hyvinä ja tärkeinä pidettyjä asioita, jotain toivottua asiaa tai uskomusta, suotavaa käyttäytymistä tai päämäärää. Niillä tarkoitetaan myös merkityksellisyyttä. Arvot myös ohjaavat ihmisten toimintaa.

Jooga & meditaatio – työkaluja arvotyössä

Voidaksemme tietää mitkä asiat ovat meille aidosti tärkeitä ja arvokkaita tarvitsemme pysähtymistä, sisäänpäin kääntymistä ja oman itsen rehellistä kuuntelua. Tämän takia itsen äärelle pysähtymistä opettavat meditaatio ja jooga, erityisesti passiivinen ja asennoissa viipyvä yinjooga, ovat toimivia työkaluja arvotyössä.

Paljastava pysähtyminen

Oman itsen äärelle pysähtymällä voimme tulla tietoisiksi siitä, tukevatko arjen teot ja valinnat omia arvojamme. Arvot ovat sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä ja niitä omaksutaan kasvatuksen kautta, vuorovaikutuksessa ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Saatamme siis arjessa hyvinkin toteuttaa arvoja, jotka eivät oikeasti olekaan meille arvokkaita vaan jotka olemme imeneet itseemme esimerkiksi vanhemmiltamme kasvatuksen kautta. Vaikka osa arvoista on yhteisöllisiä, valitsemme lopulta kuitenkin itse omat arvomme.

Kun olemme tietoisia siitä, mikä luo merkitystä omaan elämäämme, meidän on helpompaa suunnata kohti sellaista elämää joka tuntuu itselle oikealta. Tunnemme olomme paitsi mukavammaksi oman näköisessä elämässä mutta koemme myös voimakkaammin voivamme toteuttaa itseämme. Myös menestyminen on helpompaa ja todennäköisempää asioissa jotka koemme mielekkäiksi.

Arvot konkretisoituvat toiminnassa. Emme välttämättä toteuta kaikkia arvojamme ja joskus arvot ja toiminta ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kun emme tiedosta omia arvojamme, niitä on vaikea toteuttaa ja on todennäköisempää että toimimme ristiriidassa niiden suhteen.

Kuva: Heini Pekkala

Ikuisessa muutoksessa olevat arvot

Kuten kaikki muukin elämässä, myös arvot voivat muuttua elämän varrella. Yhteys sydämen viisauteen auttaa tunnistamaan juuri tällä hetkellä itselle arvokkaat asiat. Tämänkin takia tietoisuusharjoitukset kuten meditaatio tukevat arvotyötä.

Itselle tärkeiden asioiden selkeyttäminen vaatii aikaa ja säännöllistä pysähtymistä oman sydämen äärelle. Se, mikä teki eilen onnelliseksi, ei välttämättä päde tänään. Yleensä arvojen muutos muuttaa vähitellen myös tapoja ja tottumuksia.

Pysähtyminen itsen ääreen ei ole suinkaan aina helppoa mutta jos haluamme luoda itselle merkityksellisen elämän, se on tärkeää – annathan siis itsellesi aikaa.

Arvoluokitus

Arvoina pidetään hyvin monenlaisia asioita ja ominaisuuksia. Tätä asiaa voi selkeyttää arvoluokitus:

  • Arvokkaat inhimilliset kokemukset: musiikki, luonto, ystävyys, rakkaus yms. Nämä elämykset voivat olla ihmiselle hyvin pysyvästi arvokkaita.
  • Arvostukset: tavaroiden, taitojen, rahan, aseman yms. arvostus. Arvokkaita tietyille ihmisille tai organisaatioille, kuitenkin melko helposti muuttuvia.
  • Ihanteet: rehellisyys, tasa-arvoisuus, elämän kunnioittaminen, hyödyn maksimointi yms. Pysyväluonteisia kulttuuriin sidottuja arvostuksia.
  • Klassiset arvot: totuus, kauneus, hyvyys, oikeudenmukaisuus yms. Nämä ovat tietynlaisia lopullisia arvoja, joihin päästään muiden pääluokkien avulla.

(Lähde: Kari E. Turunen. 1993. Arvojen todellisuus. Johdatus arvokasvatukseen. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä)

Anna-Mari Pentikäinen (RYT300) helsinkiläinen joogaopettaja jolle meditaatio ja yinjooga ovat olleet arvokas työkalu kohti omannäköistä elämää kasvamisessa mutta myös omien arvojen selkeyttämisessä. Anna-Marilla on tunnelmallinen kotijoogastudio Katajanokalla, jonka lisäksi hän järjestää joogapurjehduksia Helsingin edustalla ja joogaretriittejä Nuuksiossa ja Sri Lankalla. Seuraavat Anna-Marin joogaretriitit löydät täältä: annamariyoga.com.

Tulossa Anna-Marilta:

19-21.3. Villin feminiinisen voiman & luovuuden retriitti Nuuksiossa

6-26.4. & 6-16.11. Varjotyön retriitti Sri Lankalla