6 tapaa lievittää stressiä luonnollisesti

11.6.2016 | PUR toimitus

Stressi voi ilmoitella olemassaolostaan vähitellen tai tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se voi ilmetä monin eri tavoin ja sitä voi olla vaikea tunnistaa. Oli kyse sitten ahdistavasta olosta, jatkuvasta alakuloisuudesta tai muuten vain raskaasta mielestä, tällaiseen negatiiviseen muutokseen kannattaa kiinnittää huomiota ja tarttua siihen saman tien. Seuraavat kuusi tekniikkaa on todettu tehokkaiksi tavoiksi rauhoittaa niin mieltä kuin sydäntäkin.

stressinlievitys - kuva2

Stressinhallinta luonnollisin keinoin

1. Liiku

Liikunta on hyväksi niin mielelle kuin koko kehollekin. Liikkumisen on todettu olevan merkittävin yksittäinen tekijä stressiperäisten fyysisten ja psyykkisten ongelmien hoidossa ja ehkäisyssä. Harrasta juuri sellaista liikuntaa, joka tuntuu sinusta parhaalta: juokse, kävele, joogaa, tanssi – mitä ikinä haluatkin. Pääasia on, että liikut. Mikäli suinkin mahdollista, liiku ulkona luonnon helmassa, sillä luonto elvyttää ja auttaa palautumaan stressistä.

2. Kokeile aromaterapiaa

Aromaterapia on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi stressin lievittämisessä, sillä se rentouttaa kehoa ja tasapainottaa tunne-elämää. Aromaterapiassa käytettävät eteeriset öljyt vaikuttavat sekä hajuaistiin että ihon kautta. Hajuaisti on yksi voimakkaimpia aistejamme. Aromaterapeuttinen tuoksu voi esimerkiksi rauhoittaa (laventeli ja appelsiini), kohottaa mielialaa (neroli ja bergamotti), helpottaa masennusta (greippi) tai lievittää ahdistusta (ravintsara).

Lue tästä eteeristen öljyjen 5 käyttötapaa.

3. Hengitä syvään

Syvään hengittäminen helpottaa stressiä välittömästi. Jo 10 minuuttia syvää, rauhallista hengitystä vähentää stressihormoni kortisolin määrää veressä. Samalla verenpaine Iaskee ja lihakset rentoutuvat. Joogaajat pitävät vuorosierainhengitystä yhtenä parhaimmista tekniikoista rauhoittaa mieli ja hermosto. Vuorosierainhengitysharjoituksen voi tehdä seuraavasti:

Pidä oikea sierain suljettuna sormellasi ja hengitä sisään vasemman sieraimen kautta. Vaihda sormen paikkaa toisen sieraimen päälle ja hengitä ulos oikein sieraimen kautta. Hengitä syvään oikealla, sulje oikea sierain ja hengitä ulos vasemmalla. Hengitä syvään vasemmalla, sulje vasen sierain ja hengitä ulos oikealla. Toista tämä 10 kertaa molemmilla puolilla eli tee kokonaisuudessaan viisi kierrosta.

Lue tästä, kuinka oikeanlainen hengittäminen voi parantaa hyvinvointia.

4. Nauti terveysvaikutteista teetä

Myös teen nauttiminen voi auttaa keventämään ja nostattamaan mieltä. Valitse esimerkiksi rentoutumaan ja rauhoittumaan auttavaa Vata-teetä, jota suositellaan käytettäväksi kiireen keskellä. Myös ruusutee voi auttaa lievittämään masennusta ja uupumusta.

Terveysvaikutteinen tee saattaa auttaa lievittämään stressiä.

Terveysvaikutteinen tee saattaa auttaa lievittämään stressiä.

5. Varmista riittävä magnesiumin saanti

Kehosi tarvitsee magnesiumia toimiakseen kunnolla. Niin liiallinen kahvin ja alkoholin juominen kuin kova stressikin saattavat kuluttaa kehon luonnollisia magnesiumvarastoja. Magnesiumin puute saattaa aiheuttaa monenlaisia oireita: lihaskramppeja, unettomuutta, ahdistuneisuutta, alakuloa, ärtyneisyyttä, kroonista väsymystä, ummetusta sekä paljon muuta. Onkin siis hyvin tärkeää huolehtia, että keho saa riittävästi magnesiumia pysyäkseen kunnossa.

6. Valmista rauhoittava juoma

Tämä ihana juoma rauhoittaa hermostoa, kohottaa mielialaa sekä tuo palasen tyyneyttä päivääsi.

3,5 dl cashewmaitoa (tai vaihtoehtoisesti muuta maidon korviketta)

2 taatelia

1 kapseli ashwagandhaa

ripaus muskottia

ripaus kardemummaa

ripaus kanelia

ripaus Himalajan suolaa

 

Yhdistä ainekset ja nauti!


Artikkeli on alun perin julkaistu sivustolla MindBodyGreen.